Viikon toinen ottelu FC Jazzin vieraana

10.08.2024
Kuva: Juha Leskinen

JJK matkustaa lauantaina viikon toiseen otteluun Poriin, jossa kettupaitoja isännöi FC Jazz. Ottelu käynnistyy Porin stadionilla 16.00.

Elokuu käynnistyy JJK:n osalta vauhdikkaasti, kun joukkue pelaa lyhyen ajan sisään kaksi Ykkösen ottelua. Keskiviikkona pelattu viikon ensimmäinen ottelu Klubi 04:sta vastaan päättyi pettymykseen vierasjoukkueen hakiessa pisteet Harjulta selkein 0-4 lukemin. Aivan yksipuolinen keskiviikon kamppailu ei tylyistä lukemista huolimatta ollut, sillä peli oli pitkään varsin tasainen ja tarjosi molemmille joukkueille paikkoja maalintekoon. Tehokkaan lopun siivittämänä Klubi 04 haki kuitenkin ansaitusti pisteet mukaansa ja kettupaidat siirsivät katseet jo nopeasti koittavaan lauantain vierasotteluun.

Lauantain ottelua isännöivä FC Jazz löytyy sarjataulukosta kahdeksannelta sijalta 23 pisteellä, kun runkosarjaa on pelaamatta neljä ottelua. Yhden pisteen JJK:n perässä olevat porilaiset taistelevat siis kettupaitojen tapaan tiukasti ylemmän loppusarjan paikoista, joten lauantaina jaossa olevia pisteitä voi täten pitää varsin arvokkaina loppukauden kannalta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Harjulla tiukkojen vaiheiden jälkeen Jazzin 2-4 vierasvoittoon, joten kettupaidoille on tarjolla Porin reissulta tärkeiden pisteiden ohella myös otollinen revanssin paikka kevätkierroksen kohtaamisesta.

Sarjataulukon niin sanotun keskikastin väliset erot ovat tällä hetkellä marginaaliset, kun peräti kuusi joukkuetta on taistelemassa kahdesta viimeisestä ylemmän loppusarjan paikasta kolmen pisteen sisällä toisistaan. Entistä mielenkiintoisemman sarjan keskikastin tilanteesta tekee se, että nämä kuusi joukkuetta pelaavat kaikki lauantain kierroksella ristiin toisiaan vastaan. JJK:n ja Jazzin kohtaamisen lisäksi PKKU kohtaa EPS:n kotikentällään ja RoPS matkustaa KuPS Akatemian vieraaksi Kuopioon.

FC Jazz pääsee otteluun hieman kettupaitoja pidempään levänneenä, sillä joukkue pelasi edellisen ottelunsa viime sunnuntaina, kun porilaiset hakivat 2-3 tuloksella vieraspisteet VIFK:n vieraana. Tuossa ottelussa annettujen korttien tuomien pelikieltojen myötä Jazzilta puuttuu lauantain kohtaamisessa kokoonpanosta keskikenttä Mmenie Abassi-Ita Etok sekä puolustaja Cristian Campagna. JJK puolestaan pääsee lauantain otteluun ilman pelikieltojen aiheuttamia poissaoloja. Yksi uusi debyyttikin on kettupaitojen osalta mahdollinen, kun Kaarlo Rintamäki on siirron jälkeen edustuskelpoinen ja täten valmennuksen käytettävissä.

Kuva: Juha Leskinen

Edellisen kohtaamisen jälkeen myös FC Jazz on vahvistunut uudella pelaajalla, kun 18-vuotias laitahyökkääjä Obi Jeremiah Chinoso on ehtinyt olla Jazzin mukana nyt viiden ottelun ajan. Chinoso onnistui myös ensimmäistä kertaa maalinteossa edellisessä VIFK-kamppailussa. Suurinta uhkaa maalinteon osalta porilaisten riveissä on koko kauden aikana luonut brasilialainen hyökkääjä Firmino, joka on viimeistellyt kuluneen kauden aikana kahdeksan osumaa, joista kaksi toukokuussa pelatussa edellisessä kohtaamisessa JJK:n verkkoon.

JJK-kapteeni Juho Luoma palasi keskiviikkona kentälle pienten loukkaantumishuoliensa jälkeen ja ennakoi viikon toista ottelua seuraavasti:

– Lauantain matsista odotan tiukkaa vääntöä, kun pelataan molemmille tärkeistä pisteistä. Jazz on hyvä jengi, joka varmasti rankaisee, jos ei olla parhaimmillamme. Keskiviikon Klubi 04-matsin pettymyksestä ollaan kuitenkin saatu ammennettua energiaa, joten kentälle astuu sopivasti ärsytetty kettulauma. Tiedetään joukkueen sisällä, että pystytään keskiviikon esitystä parempaan niin joukkuetasolla kuin yksilöinä ja Jazzia vastaan on taas paikka näyttää se.

– Treeneissä meininki on nämä pari päivää näyttänyt siltä, että katse on selkeästi saatu käännettyä jo tähän matsiin. Vaikkei palautumisaikaa ole nyt ollut paljoa, on porukka ollut hyvällä energialla liikkeellä. Fokus on ollut erityisesti asioissa, joita me halutaan itse pelissä toteuttaa, vaikka toki myös Jazzin vahvuudet on käyty läpi. Uskon, että pisteet tuodaan tänään Jyväskylään aiempaa paremman pelirohkeuden ja taisteluilmeen avulla, Luoma uskoo.

FC JAZZ – JJK || la 10.8. klo 16 || Porin stadion

Satakunnan Kansa näyttää ottelun tilaajilleen. Lähetykseen tästä.