Suomen cup: Jatkopaikka Karjaalta täyden iltapuhteen jälkeen

25.04.2013

JJK sai tehdä töitä koko rahan edestä torstaina Karjaalla ottaakseen jatkopaikan ottelussa BK-46:aa vastaan. Jatkoonmenijä haettiin lopulta rangaistuspotkukisasta, jossa JJK oli parempi osumin 1-4. Pilkkumaalit niittasivat Jordi van Gelderen, Mikko Innanen, Benno Hanslian sekä Topi Järvinen. Lisäksi Ville Viljala otti komean ja tärkeän torjunnan – BK:lta vain toppari Jarno Kritz onnistui maalinteossa.

 

Ottelun kuvio oli alusta asti selvä: JJK hallitsi ja piti palloa, BK-46 puolusti ja kyräili paikkoja vastaiskuille. Muutamasti BK pääsikin ensimmäisen jakson mittaan iskemään, mutta Viljala JJK:n maalilla sai kuitenkin olla varsin rauhassa. JJK piti oman kenttäpuoliston hallussaan, eikä BK:lla juuri pallon kanssa sinne asiaa ollut.

 

Toisessa päässä Jonathan Jäntillä oli enemmän töitä, joskin JJK:nkin huippupaikat olivat ensimmäisellä jaksolla vähissä. Jo reilun kymmenen minuutin jälkeen Jäntti vaikutti loukkaavan itseään, mutta jatkoi kuitenkin – aina jatkoajan ja rangaistuspotkukisan loppuun asti. Vierasjoukkue sai tasaiseen tahtiin erikoistilanteita, etenkin kulmapotkuja, mutta BK:n puolustus todella vakuuttavan ottelun pelanneen ja joukkueensa parhaana palkitun Kritzin johdolla oli niissä hyvin hereillä.

 

BK:n puolustusmuuri oman rangaistusalueen ympärillä oli tiivis ja JJK kamppaili koko illan löytääkseen siitä aukkoja. Toisen puolikkaan alussa Mikko Innanen ja Babatunde Wusu olivat saada puolustuksen sekaisin – lopulta pallo kuitenkin päätyi jälleen kerran vain Jäntin hanskoihin, samoin kuin Innan kärkkärisivallus hetkeä myöhemmin.

 

Reilun tunnin jälkeen JJK suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun Topi Järvinen tuli kentälle hurjan määrän töitä tehneen ikätoverinsa Janne Kuhmosen tilalle. Järviselle aukenikin miltei heti hyvä paikka, kun keskikentällä jälleen isännän ottein esiintynyt Jukka-Pekka Tuomanen löysi hyvin pitkällä syötöllään laitaa ylös viilettäneen JR:n. Jäntti kuitenkin tuli maaliltaan hyvin vastaan, teki ottelun parhaan torjuntansa ja seurauksena oli näin vain kulmapotku.

 

Mitä pidemmälle ottelu eteni maalittomana, sitä enemmän itseluottamusta ja sitä kautta virtaa sai niin kotijoukkue kuin -yleisökin. Kymmenen minuuttia ennen loppua haki kotijoukkue loppuratkaisua ottamalla kentälle BK:n edellisen cup-ottelun ratkaisseen Pete Rantalan. Rantala saikin hämmennystä aikaan ja varsinaisen peliajan viimeisen kymmenminuuttisen JJK joutui olemaan puolustuskannalla, kun todellisen cup-hurmion päälle saanut kotijoukkue haki viime hetken maalia. Se olikin lähellä loppuminuuteilla, kun BK sai perättäisistä kulmapotkuista luotua hässäkän JJK:n maalille. Viljala joutui tekemään käytännössä ottelun ainoan kunnon torjuntansa nostaessaan ensimmäisen kulman jälkitilanteesta pallon yli yläriman – ja seuraavan kulman jäljiltä kolisteltiin maalikehikkoa. BK ei kuitenkaan onnistunut etsikkoaikaansa käyttämään ja niinpä edessä olikin jatkoaika.

 

Jatkoajalla asetelmat palautuivat jälleen totutumpaan: JJK etsi keinoja purkaa isäntien puolustus. Molemmilla joukkueilla oli sarjaottelu sunnuntaina ja jatkoajalla myös väsymys alkoi jo näkyä. JJK suoritti kolmannen vaihtonsa 102. minuutilla, kun kettuikoni Tuomas Latikka teki tilaa toiselle JJK-kasvatille, Eero Tammiselle. Tammisen nopeus ja vikkelyys aiheuttikin heti harmia kotijoukkueelle ja Tamminen ehti kentälläoloaikanaan olla rakentelemassa useampaakin tilannetta.

 

Jatkoajallakaan ei kuitenkaan maaleja nähty ja niinpä edessä olivat rangaistuspotkut. JJK on tänä keväänä raivannut pilkuilla tieltään Liigacupissa niin HJK:n kuin TPS:nkin – eikä se antanut BK-46:nkaan yllättää. Niin Jordi van Gelderen, Mikko Innanen, Benno Hanslian kuin Topi Järvinenkin viimeistelivät varmasti maalit ja kun ensimmäinen BK:n veto kohosi taivaisiin ja Viljala torjui yhden komeasti, otti JJK näin paikkansa kahdeksan parhaan joukossa.

 

JJK:n puolivälierävastus puolestaan selviää huomisessa arvonnassa. Mukana JJK:n lisäksi vielä RoPS, KuPS, IFK Mariehamn, FC Honka ja VPS liigasta sekä FC Jazz ja Valkeakosken Haka Ykkösestä. Puolivärien pelipäivä on maanantaina 20.5.

 

Seuraava ottelu on sen sijaan jo sunnuntaina 28.4., kun vieraaksi saapuu FC Lahti – ole siis Harjun stadionilla kello 18:30!

 

 

Ottelukooste BK-46-JJK-ottelusta yhteistyökumppanimme Keskisuomalaisen sivuilta löytyy täältä!

 

 

 

BK-46 – JJK 0-0 (0-0), 0-1 rp.

 

Viljala; Hanslian, Reintam, Nieminen, Latikka (102′ Tamminen); Innanen, Ahola (77′ van Gelderen), Tuomanen,Virén; Kuhmonen (66′ Järvinen), Wusu.

 

 

Ala-Kasari, van Gelderen, Järvinen, Tamminen, Saksela.

 

Rangaistuspotkumaalit:

JJK: van Gelderen, Innanen, Hanslian, Järvinen.

BK: Jarno Kritz – lisäksi veto yli maalin ja Viljalan torjunta.