1986: Diego Maradona tekee kädellään maalin MM-kisoissa johdattaen kotimaansa Argentiinan aina maailmanmestaruuteen saakka.
2010: Luís Suarez pelastaa joukkueensa putoamiselta MM-turnauksessa estämällä kädellään varman maalin Ghanaa vastaan.
2012: JJK tekee historiaa järjestämällä ensimmäisen käsipallo-ottelun Keski-Suomessa.
Keskisuomalainen yleisö saa Hippohallissa nähtäväkseen miesten SM-sarjan 11-kertaiset mestarit, sillä HIFK on voittanut SM-kultaa seitsemän kertaa ja Cocks neljästi. Käsisliigan siirtyessä joulutauolle joukkueet ovat SM-Liigan sarjataulukossa sijoilla 2. (Cocks) ja 5. (HIFK).
Jyväskylään järjestetään matsikuljetukset kummankin joukkueen kannattajille. Lisäksi paikalle on odotettavissa ennakkokiinnostuksen perusteella erittäin runsaasti paikallista yleisöä.
– Käsipallon SM-sarjan yleisöennätys on vajaat 2000 katsojaa. Meillä on Hipposhalliin rakennettavan areenan kapasiteettina noin 2500 paikkaa ja tavoite on tietysti täyttää halli äärimmilleen. Mikä olisi makeampaa kuin tehdä uusi yleisöennätys, samalla kun tuodaan maailmanlaajuisesti yksi suurimmista urheilulajeista ensimmäistä kertaa Jyväskylään, JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen toteaa innostuneena.
Liput ja fanimatkat tulevat myyntiin heti tammikuun alussa.
Käsipallon SM-sarjaottelu HIFK vs. Cocks perjantaina 3.2.2012 klo 20:00 Hipposhalli, Jyväskylä. Esiotteluna JJK vs. Happee – lajina myöskin käsipallo. Tervetuloa!