Liigacup: Pisteet jaettiin – Markkanen jälleen maalinteossa!

05.02.2013

JJK tasasi ensimmäisessä ”kotiottelussaan” jälleen pisteet FC Lahden kanssa Lahden Kisapuistossa. Nuori lahtelaishyökkääjä Olli Tynkkynen vei Lahden johtoon jo kymmenen minuutin pelin jälkeen. JJK:n ansaittu tasoitus syntyi muutama minuutti ennen taukoa ja asialla oli jälleen tuttu mies – vapaaksi maalille unohtunut Eero Markkanen puski Jani Virtasen keskityksen maaliin 41. minuutilla!

 

JJK aloitti ottelun väkevästi, kun jo alkuminuuteilla Virtasen vapaapotku kolahti ylärimaan ja kimposi takaisin peliin. Markkanen oli päineen jatkopallon kimpussa, mutta Lahden maalissa pelannut Juha Tuomi nappasi pallon varmasti. Vierasjoukkueena pelannut FC Lahti keskeytti kuitenkin JJK:n painostuksen karkaamalla johtoon 10. minuutilla: Janne Korhonen kettumaalissa esitti ensin loistavan torjunnan, mutta kakkospallossa kärkkäimpänä paikalla oli Tynkkynen, joka vei Kuhnurit johtoon.

 

Takaiskumaalista huolimatta Kettupaidat jatkoivat vahvaa peliään ja mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä vahvemmin kotijoukkueena pelannut JJK hallitsi. Painostus tuotti Lahden päätyyn nipun erikoistilanteita, jotka lahtelaiset kuitenkin selvittivät. Tasoitusmaali oli lähellä vajaat viisi minuuttisa ennen taukoa, kun Benno Hanslian väläytti jälleen yhden komeista keskityksistään. Takatolpalla odotelleen Virtasen ohjaus ei kuitenkaan vielä osunut maalipuiden väliin. Vain hetki myöhemmin ansaittu tasoitus kuitenkin nähtiin: tällä kertaa Virtanen oli keskittämässä ja kaunis keskitys laidalta löysi Markkasen pään. Edellisessä ottelussa hatullisen Interin verkkoon paukuttanut Markkanen viimeisteli jälleen varmasti ja lukemat olivat 1-1!

 

JJK aloitti vahvasti myös toisen jakson ja oli mennä johtoon jo puoliajan avausminuuteilla: Hanslian leikasi vasemmalta laidaltaan hyvin keskelle, näki hyvin fiksun juoksun puolustajien väliin tehneen Patrick Poutiaisen ja laittoi tälle loistavan pitkän syötön, jolla Poutiainen pääsi karkaamaan puolustukselta. Patun viimeistely meni kuitenkin hienokseltaan tolpan väärälle puolelle ja tasalukemissa jatkettiin.

 

Mitä pidemmälle jakso eteni, sitä vahvempaa otetta Lahti pelistä sai. Reilun tunnin kohdalla JJK joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa, kun toppari Jordi van Gelderen sai sen verran kolhua päähänsä, että joutui jättämään kentän. van Gelderenin paikan topparina otti Anssi Virén ja samalla Topi Järvinen tuli kentälle Virtasen tilalle. Vaihdon myötä Mikko Innanen siirtyi vasemmalta laidalta Virtasen paikalle keskelle ja Järvinen otti paikan vasempana laiturina.

 

FC Lahti sai loppua kohti rakennettua painetta JJK:n päätyyn, mutta Kettupaidat puolustivat joka miehen voimin, eivätkä lahtelaiset saaneet palloa toistamiseen Korhosen selän taakse sen enempää pelitilanteista kuin loppuminuuttien vapaapotkuistakaan. Niinpä lopputuloksena olikin jälleen pistejako, tällä kertaa 1-1-tuloksella.

 

 

JJK:n seuraava ottelu on jo perjantaina, kun vastaan asettuu TPS. Kotikenttänä toimii tällä kertaa edellisiltä talvilta tutuksi tullut Wallsport Areena Seinäjoella. Ottelu alkaa jo kello 12:30.

 

 

 

JJK – FC Lahti 1-1 (1-1)

 

Korhonen; Hanslian (v), Reintam, van Gelderen (76′ Virén), Latikka (v); Innanen (v), Korte, Tuomanen (v), Poutiainen (v); Virtanen (74′ Järvinen (v)), Markkanen.

 

Viljala, Järvinen, Virén, Vielma, Tamminen.

 

 

erzi_ja_kaverit_jjk-mifk-011013

    Erzin tahti jatkuu vakuuttavana – neljässä pelissä neljä maalia!