Kaupungin herruus jaossa perjantai-iltana Harjulla

15.08.2024
Kuva: Juha Leskinen

JJK:n vieraaksi saapuu perjantaina paikallisvastustaja FC Vaajakoski, kun kesän toinen paikalliskamppailu potkaistaan käyntiin Harjulla kello 19.00

Ykkösen sarjakausi on edennyt vaiheeseen, jossa runkosarja alkaa kääntyä loppusuoralle. Kaikilla joukkueilla on pelattuna 19 ottelua, jonka myötä kaksinkertaisena pelattavaa runkosarjaa on jokaiselle joukkueelle jäljellä vielä kolmen ottelun verran. Jyväskyläläisen jalkapallon ystäville on JJK:n ohjelmassa luvassa vielä todellinen herkkupala, kun kettupaidat kohtaavat perjantaina kotonaan Harjulla FCV:n. Paikallisottelun lisäksi JJK kohtaa runkosarjassa vielä KuPS Akatemian kotonaan ja OLS:n vieraissa elokuun lopussa. Isoja pisteitä on JJK:n osalta jaossa kaikissa kolmessa kamppailussa, kun ylemmän ja alemman loppusarjan paikat ovat vielä koko lailla auki tiiviiksi muodostuneen keskikastin osalta.

JJK:n ja FCV:n väliset paikalliskamppailut ovat perinteisesti olleet tasaisia vääntöjä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen pelattiin kesäkuun alussa Vaajakoskella Panda-areenalla, kun kettupaidat korjasivat täydet pisteet 1-2 vierasvoiton turvin lopussa hieman kuumaksi yltyneestä kamppailusta. Kettupaitojen osumat viimeistelivät tuolloin Aatu Manninen sekä Arjan Goljahanpoor. JJK:n ja FCV:n väliset kamppailut ovat perinteisesti kiinnostaneet myös yleisöä ja katsomot ovat täyttyneet sarjatasosta riippumatta täyteen niin FCV:n kuin JJK:n isännöimiin kohtaamisiin. Elokuun lopussa varmistuvat runkosarjasijoitukset määrittelevät loppukauden osalta sen, nähdäänkö kaudella vielä yksi paikallisottelu loppusarjassa vai jaetaanko kaupungin herruus tämän kauden osalta lopullisesti perjantaina Harjulla.

JJK:n edellinen ottelu pelattiin lauantaina Porissa, kun kettupaidat toivat kotiintuomisina yhden pisteen 1-1 tasalukemien myötä. Varsin tapahtumarikkaassa ottelussa nähtiin kahden tehdyn maalin lisäksi tukku muitakin hyviä aihioita maalintekoon, mutta kumpikaan joukkue ei lopulta onnistunut hyödyntämään omia tilaisuuksiaan. Tilanne jatkuu siis sarjan keskikastin osalta edelleen tasaisena, kun suurempaa eroa ei muodostunut suuntaan tai toiseen myöskään muiden kierroksen otteluiden osalta. JJK:n 25 pistettä oikeuttavat sarjataulukossa tällä hetkellä kuudenteen sijaan, jolla kettupaidat ovat kiinni viimeisessä ylemmän loppusarjan paikassa.

Perjantain vastustaja FC Vaajakoski on monille jyväskyläläisen jalkapallon ystäville varsin tuttu joukkue, jonka kanssa JJK on päässyt mittelemään kaupungin herruudesta aina samalla sarjatasolla pelatessaan. Aikaisempien kohtaamisten ja kumpaakin seuraa aikanaan edustaneiden pelaajien myötä joukkueet tuntevat perinteisesti toisensa varsin hyvin, jonka takia kentällä on kohdannut usein monia menneiden vuosien pelikavereita. Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, sillä molempien joukkueiden riveissä on historiaa myös toisen joukkueen väreistä.

Kulunut Ykkösen kausi on ollut FCV:lle pisteiden valossa haastava ja joukkue löytyy tällä hetkellä sarjataulukon viimeiseltä sijalta yhdeksällä pisteellä. Eroa säilymiseen oikeuttavaan kymmenenteen sijaan on tällä hetkellä 12 pistettä, joten perjantain derbyssä jaettavat pisteet olisivat myös vaajakoskelaisille kullanarvoiset. Kiire pisteiden keräämiseen on FCV:llä joka tapauksessa kova, sillä Ykkösen sarjakautta on runko- ja loppusarja huomioituna kokonaisuudessaan jäljellä enää kahdeksan ottelun verran.

Toisilleen tuttuja pelaajia löytyy perjantain ottelussa kummankin joukkueen riveistä. Hyökkäyspäähän uhkaa vaajakoskelaisten riveissä luovat JJK:sta tuttu Matias Sydänmaa sekä Oulusta täksi kaudeksi Vaajakoskelle siirtynyt Benjamin Simsek. Suurta vastuuta vaajakoskelaisten keskikentällä on kauden aikana kantanut Miska Verkko sekä JJK-taustaiset Benjamin Montonen ja Hugo Halonen, joista jälkimmäinen on tosin pelannut useammassa ottelussa myös topparina. Puolustuspäässä suuria minuutteja ovat kellottaneet Lennart Voikar ja Niilo Pirttinen. Myöskin JJK-taustaa omaava Pirttinen kärsii kuitenkin pelikieltoa perjantain derbyssä.

JJK:lla ei perjantain derbyssä ole pelikieltoja ja kettupaidat pääsevät muutenkin kamppailuun vahvalla kokoonpanolla. Historiaa ja kokemusta vastustajajoukkueen väreistä löytyy myös JJK:lta. FCV:n paidassa esiintyneiden Arjan Goljahanpoorin, Jimi Saarikon sekä Lauri Rutasen lisäksi kettupaitoihin saapui pari viikkoa sitten paluumuuttaja, joka on perjantaina kohdattavalle paikallisvastustajalle varsin tuttu. SJK:n organisaatioon aikoinaan JJK:sta siirtynyt Kaarlo Rintamäki palasi kettupaitaan pelattuaan alkukauden FCV:n riveissä ja pelasi heti viime lauantaina täydet minuutit FC Jazzia vastaan.

Kettuleiristä ajatuksia perjantain paikallisotteluun liittyen avaa jo monen vuoden ajan Jyväskylän paikallisotteluita pelannut ja useamman maalin vaajakoskelaisten verkkoon vuosien aikana viimeistellyt Robin Saastamoinen:

– Fiilikset päivä ennen derbyä on hyvät ja odottavaiset. Ennen kaikkea kiva päästä taas pelaamaan. Pelistä tulee varmasti taas tuttuun tapaan tasainen ja viihdyttävä. Uskon, että kun päästään omalle tasolle ja keskitytään pelaamaan peliä eikä tapahtumaa niin pisteet jäävät varmasti Harjulle.

– Derby luo tietenkin aina pienen lisämausteen normaaliin peliin verrattuna ja välillä tunteet saattaakin mennä hieman yli kentällä puolin ja toisin. Lopulta se on kuitenkin yksi peli muiden joukossa ja samat kolme pistettä siitäkin on jaossa. Aiemmat derbyt ovat olleet aina hienoja pelejä ja huolimatta siitä mikä on ollut joukkueiden silloinen kunto, ovat pelit olleet tasaisia. Mieleen ei ole erityisesti jäänyt mikään aiempi kohtaaminen, mutta hyvällä prosentillahan noista pisteet ovat meille jääneet, jos nyt jotakin.

– Odotettavissa on taas paljon yleisöä niin kuin aiemmissakin kohtaamisissa, mikä on tietenkin hieno asia ja tuo pientä lisäenergiaa peliin. Odotan, että joukkueena palataan omalle tasolle ja pystytään pelaamaan tasapainoinen ottelu ja sitä myöten ottamaan kolme pistettä, Saastamoinen ennakoi.

JJK – FC Vaajakoski || pe 16.8. klo 19 || Harjun Stadion

Ennakkoliput ovat myynnissä sivun oikean reunan JJK Shopissa. Ennakkoon ostettuna liput ovat edullisemmat kuin portilla ja vältät samalla lippuluukulle jonottamisen.

Varaathan otteluun saapumiseen riittävästi aikaa, sillä porteilla suoritetaan turvatarkastus mikä voi ruuhkauttaa sisäänkäyntiä. HUOM minkäänlaisten omien juomapullojen tai tölkkien (avattujen tai avaamattomien) tuominen tapahtumaan on kokonaan kielletty. Katso kiellettyjen esineiden lista 👉 jjk.fi/ottelu/tapahtumainfo

Vaikka futis onkin parasta paikan päällä, Keskisuomalainen näyttää ottelun verkkosivuillaan tilaajilleen ja Radio Keskisuomalaisen taajuuksilla voi puolestaan kuunnella matsiselostusta Tuomas Heikkilän suulla.