JJK-TPS: Hikisen iltapuhteen palkkiona tasapelipiste

24.06.2013

Benno painoi täysillä

 

JJK nousi takaa-ajoasemasta 1-1-tasuriin juhannusmaanantai-illan kuumassa auringossa pelatussa ottelussa. Jyväskylässäkin tuttu mies Mikko Hyyrynen vei vieraat johtoon vain vajaan vartin pelin jälkeen. JJK kuitenkin tuli tasoihin, kun loistavasti vaihdosta kentälle tullut Jani Virtanen kaadettiin ja Jordi van Gelderen laittoi pallon varmasti maaliin.

 

TPS säikäytteli JJK-puolustusta jo alkuminuuteilla, kun pallo jäi kulmapotkun jälkitilanteesta pyörimään vaarallisesti Kettupaitojen rangaistusalueelle. Patrick Poutiainen oli kuitenkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja siivosi pallon pois.

 

JJK:n ja TPS:n välisissä otteluissa on usein sattunut ja tapahtunut, eikä ensimmäistä maalia tarvinnut Harjun helteessä odotella kauan – kotiyleisön harmiksi se syntyi vain väärään päähän. Oltiin ottelun 13. minuutilla, kun vierasjoukkue käytti hyväkseen heikomman syötön isäntien keskikentällä ja Mika Ääritalo vapautti loistavalla syötöllään Mikko Hyyrysen nokikkain JJK-vahti Janne Korhosen kanssa. Ex-kettukippari ei loistopaikastaan erehtynyt vaan vei entisen kotiyleisönsä edessä turkulaiset 0-1-johtoon.

 

JJK jatkoi hyvää peliään takaiskusta huolimatta. Kettupaidat saivat rakennettua useita hyviä hyökkäyksiä – mutta TPS:n puolustus oli tiivis ja kunnon maalipaikoille pääsy oli vaikeaa.

 

Muuria yritettiin murtaa myös tulisin kaukovedoin – TPS kuitenkin ehto blokkaamaan niin Poutiaisen, Jordi van Gelderenin kuin Mikko Innasenkin vedot.

 

Hyvin kuitenkin puolusti myös kotijoukkue. Hyyrysen maalin jälkeen ei todellisia läheltä piti-paikkoja juuri nähtykään kummassakaan päässä – ennen kuin oltiin aivan jakson viimeisillä minuuteilla. JJK sai kulmapotkun, jonka Benno Hanslian jatkoi hyvin päällään – pallo van Gelderenille, joka nykäisikin mainion vedon! Ikävä kyllä turkulaisten puolustus oli jälleen kerran välissä ja pallo pomppasi kimmokkeen kautta lopulta vain kulmapotkuksi.

 

Toinen jakso oli varsin rikkonainen, eikä peli päässyt pidempiä aikoja rullaamaan kummallakaan. TPS:n vastaiskut ovat kuitenkin tunnetusti vaarallisia ja niiden kanssa sai JJK nytkin olla tarkkana kaiken iltaa. 50. minuutilla Roope Riski väläytti vaarallisuuttaan ja karkasi keskeltä karkuun lähes koko kettukentällisen – kunnes lopulta vatsaan vastaan tuli jälleen vankoin ottein JJK-puolustuksessa luutinut Mikk Reintam, joka pysäytti Riskin etenemisen.

 

Ottelu eteni rikkeiden sävyttämänä, eikä merkittävämpiä tapauhtumia nähty ennen kuin Jani Virtanen tuli vajaan tunnin pelin jälkeen kentälle. Mainioita otteita tällä kertaa keskikentän laidalla esittänyt Hanslian joutui vaihtoon kolhiuduttuaan kaksinkamppailussa Hyyrystä vastaan ja Bennon tilalle kentälle kirmasi Virtanen entistä seuraansa vastaan.

 

Kauaa ei Virtanen ehtinytkään kasvattiseuransa riesana olla, kun turkulaispuolustus oli vaikeuksissa: Jamppa oli luovimassa loistavasti tietään oikealta rangaistusalueelle kohti maalia, kunnes TPS-kapteeni Jarkko Hurme joutui rikkomaan tätä varoituksen ja rangaistuspotkun arvoisesti. Pallon taakse yhteentoista metriin asteli juuri TPS:aa vastaan Liigacupin rangaistuspotkukisassa chippipilkullaan säväyttänyt Jordi van Gelderen – tällä kertaa hollantilaisen ratkaisu oli hieman perinteisempi, mutta vähintäänkin yhtä varma ja niinpä tilanne olikin 1-1!

 

Heti perään Virtanen kokeili omaa ratkaisuaan hieman kauempaa, mutta Henrik Moisander oli maalillaan tarkkana eikä tullut yllätetyksi. Moisander viimeisenä lukkonaan TPS:n puolustus pitikin hyvin pintansa, eikä JJK toistamiseen saanut palloa vieraidensa maaliin lopun hyvästä kirivaihteesta huolimatta.

 

Viimeiseen asti Kettupaidat hakivat ratkaisua niin läheltä kuin kauempaa – muun muassa Virtanen, Innanen ja pirteästi vaihdosta kentälle tullut Topi Järvinen pitivät vedoillaan Moisanderia maalillaan hereillä.

 

Myös TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki haki vielä 80. minuutilla tuoretta hyökkäysvoimaa ottamalla kentälle niin Aleksi Ristolan kuin Juho Lehtosenkin, mutta puolustus toimi myös toisessa päässä, eikä Korhosella enää loppuminuutteina ollut maalillaan hätää.

 

Lopulta ottelussa päädyttiin hikisen illan päätteeksi pistejakoon. Meneillään on jälleen tiukka ottelurupeama, sillä seuraava ottelu on luvassa jo torstaina 27.4. JJK:n matkatessa Vaasaan. Kauan ei tarvitse odottaa myöskään seuraavaa kotipeliä, sillä RoPS saapuu Harjulle vieraaksi jo tulevana sunnuntaina!

 

 

Herkuttele helteisen ottelun tunnelmilla Jussi Reinilän mahtavien valokuvien kautta klikkaamalla tästä. Myös liikkuvan kuvan kooste löytyy tuttuun tapaan yhteistyökumppanimme Keskisuomalaisen sivuilta.

 

 

JJK-TPS 1-1 (0-1) van Gelderen 70′ rp – Hyyrynen 13′

 

Korhonen; Virén, Reintam, Nieminen, Latikka; Hanslian (58′ Virtanen), Manninen (84′ Tuomanen), van Gelderen, Innanen (v); Poutiainen, Wusu (62′ Järvinen).

 

Viljala, Tuomanen, Järvinen, Hilska, Taylor, Ahola, Virtanen.