Vuosi 2012 pyörähtää JJK:n osalta käyntiin mieluisissa merkeissä, kun seura saa onnitella pitkän linjan JJK-miehenä tunnettua Timo Niemistä komean merkkipaalun saaavuttamisesta – Nieminen juhlii tänään 60-vuotispäiväänsä.
– Ensimmäinen JJK-fani, toteaa JJK:n hallituksen jäsen Lassi Hietanen.
– Muistan, kun aikoinaan kartan kanssa suunnistettiin Kiuruvedelle peliin – ja vähän ennen ottelun alkua paikalle ilmestyi myös Timo Nieminen, ainoana fanina. Ja äänekkäänä, niin kuin on edelleen, Hietanen myhäilee.
– Niin, kyllähän sitä useinkin tuli oltua ainoana paikalla noissa Kakkosen vieraspeleissä. Pitkiä ja pimeitä matkoja ne välillä olivat, kun tappioitakin tuli, muistelee puolestaan päivänsankari.
Katsomon lisäksi useilta vuosilta myös JJK:n kuuluttajankopista tuttu Nieminen on kulkenut JJK:n mukana siitä asti, kun Jyväskylän Jalkapalloklubi ry perustettiin vuonna 1992 ja seura nousi heti kaudeksi 1993 Kolmosesta Kakkoseen. Mieleenpainuvia hetkiä on parinkymmenen vuoden ajalta kertynyt useita.
– Sarjanousut on kyllä jääneet hyvin mieleen – siitä alkaen kun Haapamäellä varmistui tuo nousu Kolmosesta Kakkoseen. Eräs erityisen hyvin mieleen jäänyt hetki on myös Laaksosen Pasin nousu ykkösvahdiksi. Särkän Jori loukkaantui pahasti ja maalille nostettiin Laaksonen – josta tuli sittemmin erittäin hyvä liigatason maalivahti, muistelee Nieminen viime kaudella Veikkausliigan Legendanakin palkitun Laaksosen ensiaskelia ykkösvahtina.
– Viime vuosilta totta kai nousu liigaan ja sen juhliminen Harjun nurmella on jäänyt hyvin mieleen – kuten varmasti hyvin monelle muullekin. Viime vuonna saatu Vuoden Urheilumarkkinointiteko- palkinto ja urheilullisella puolella tietenkin viime kauden pronssi ovat hienoja palkintoja siitä työstä, mitä täällä on tehty.
Pronssi vie kettupaidat ensi kaudella historiallisesti Eurooppaan – ja sinne suuntaa myös Nieminen.
– Niin, eiköhän tässä ole maailmalle lähdettävä JJK:n mukana – ja tällä kertaa en taida olla ainoa, tuumaa Nieminen.
JJK onnittelee lämpimästi kettuperheen pitkäaikaista jäsentä!
TM