JJK:n kesätauko Veikkausliigan otteluiden osalta päättyi maanantaina murheellisissa merkeissä, kun KuPS vei pisteet Savoon murskaavin 1-5-lukemin.
Lopputulos ei kuitenkaan kerro aivan koko totuutta. Ottelun kulku muistutti monilta osin huhtikuussa Kuopiossa pelattua kauden avausottelua: verrattain tasaista ensimmäistä puoliaikaa seurasi KuPS:n vahva rynnistys toisen puoliajan alussa ja niin huhtikuussa kuin viime maanantainakin JJK haki lopussa maaleja riskilläkin siirtyen kolmen puolustajan alakertaan. Keväällä riski kannatti ja kääntyi lopulta JJK:n eduksi, nyt lisäosumat syntyivät omaan verkkoon ja lukemat olivat lopulta tylyt.
Nyt tuskainen KuPS-ottelu on kuitenkin jo taakse jäänyttä elämää ja Kettupaidat iskevät lauantaina Veikkausliigan yhdennentoista kierroksen ottelussaan HJK:n kimppuun jälleen uusin voimin ja näytönhaluja uhkuen.
Niiden kuluneiden kolmen kauden aikana, jotka JJK on Veikkausliigassa pelannut, ovat joukkueet kohdanneet toisensa seitsemän kertaa. Kolmesti pisteet on jaettu ja neljä kertaa HJK on ollut vahvempi – ikävimpänä näistä rumiin 6-2-numeroihin päättynyt kauden 2011 ensimmäinen kohtaaminen Töölössä Sonera Stadiumilla. Syksyllä vastaavassa ottelussa taas JJK nipisti mukaansa tasapelipisteen, joka oli HJK:n ainoa pistemenetys kotikentällään koko kaudella.
Nyt hallitsevan mestarin saapuessa Harjun ELY-stadionille on ottelu Klubille ensimmäinen kesäkuun ottelutauon jälkeen eli edellisestä ottelusta on lähes kolme viikkoa. Niinpä vieraiden tämänhetkinen vire onkin pienoinen arvoitus. Tauon aikana useat HJK-pelaajat ovat olleet maajoukkueiden matkassa, esimerkiksi keskiviikkona Ruotsissa pelattuun alle 21-vuotiaiden EM-karsintaotteluun matkasivat HJK:sta puolustajat Timi Lahti ja Mikko Sumusalo, keskikenttämies Rasmus Schüller, kakkosmaalivahti Saku-Pekka Sahlgren sekä huimaa liigadebyyttikautta pelaava hyökkääjälupaus Joel Pohjanpalo.
Vaikka HJK:lla on jälleen vahva joukkue ja helsinkiläiset ovat jälleen myös vahvasti ehdolla nostelemaan kauden päätteeksi mestaruuspatsasta, on Veikkausliiga tällä kaudella kauttaaltaan edellisvuotta tasaisempi ja kuka tahansa voi todellakin voittaa kenet tahansa. Tästä osoituksena ovat myös HJK:n alkukauden aikana kärsimät kolme tappiota – ja huomionarvoista on myös se, että nuo kaikki kolme tappiota ovat tulleet vieraskentällä. HJK:n nollille ovat kotonaan jättäneet niin KuPS kuin VPS:kin, kuten myös alkukaudella vahvuudellaan yllättänyt MYPA, jolle puolestaan JJK ennen kesäpaussia aiheutti kauden ensimmäisen kotitappion.
JJK on yhdentoista pelaamansa ottelun jälkeen sarjataulukossa viidentenä 17 pisteellään. Alkukauden otteet ovat olleet varsin ailahtelevaisia ja etenkin kotikentällä esitykset ovat jättäneet paljon parantamisen varaa. Leimallista JJK:n otteluille on ollut runsasamaalisuus: Kettupaidat ovat tehneet kärkikaksikon jälkeen toiseksi eniten maaleja, mutta vastaavasti myös päästäneet enemmän maaleja kuin yksikään muu joukkue. Hyökkäyspäässä tahtipuikkoa on heiluttanut Tamás Gruborovics, jolla on kasassa jo komeat kahdeksan maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Unkarilainen johtaakin maalipörssiä ennen kuudella maalillaan toisena olevaa Petteri Forsellia.
Vierasjoukkue HJK puolestaan on FC Interin takana toisena, pisteitä helsinkiläisillä on koossa 24. Klubissa maalintekovastuu on jakautunut tasaisemmin: Pohjanpalolla on tilillään viisi, Juho Mäkelällä ja Demba Savagella molemmilla neljä osumaa.
Nyt JJK pääsee haastamaan HJK:n varsin hyvässä terveystilanteessa. Lisäksi Kettupaidat saavat takaisin kokoonpanoonsa varoitustilin täyttymisen vuoksi KuPS-ottelusta sivussa olleen keskikenttäraastaja Jukka-Pekka Tuomasen ja myös maalivahti Mihály Szeróvayn, jonka lainapesti Ykkösen FC Hämeenlinnaan päätettiin lopettaa alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin. Kettupaidat ovat varmasti suivaantuneita maanantain heikosta esityksestä ja haluavat näyttää uskolliselle kotiyleisölleen, että pystyvät huomattavasti parempaankin. Aurinkoisella Harjun ELY-stadionilla onkin odotettavissa täysi tupa ja hieno ottelu!
JJK valmistautui perjantaina aurinkoisissa merkeissä käymään HJK:n kimppuun.