Veikkausliiga on edennyt jo 31. kierrokselleen ja JJK:lla on edessä kauden toiseksi viimeinen kotiottelu. Luvassa on jälleen todella tiukkaa taistelua, kun vieraaksi saapuu putoamista vastaan taisteleva FF Jaro. Valmentaja Jori Särkän mukaan loppukauden tavoitteet ovat selkeät.
– Joukkueen sisällä on asetettu tavoitteeksi, että kaudelle on saatava hyvä loppu. Haluamme pelata tuloksekkaan ja ilmeikkään loppukauden ja etenkin viimeisissä kahdessa kotipelissämme näyttää, että pelaamme kauden viimeiset pelit täysillä. Haluamme vielä näyttää kotiyleisöllemme, että olemme parempi joukkue, mitä sarjataulukko antaa ymmärtää.
– Toisaalta mahdollisimman hyvä lopetus kaudelle poikii positiivista sitten talven treenikauteenkin.
Tehtävä ei ole aivan vaivaton, edessä kun ovat ottelut FF Jaroa ja HJK:ta vastaan – ensinmainittu taistelee raivokkaasti sarjapaikastaan, toinen taas mestaruudesta. Kumpaakaan JJK ei ole myöskään kotikentällään vielä onnistunut voittamaan.
– Jaro on ollut meille aina vaikea vastustaja, etenkin täällä Jyväskylässä. Ja varmasti nyt, kun pelissä on sarjapaikka, taistelee siellä jokainen aivan viimeiseen asti. Me lähdemme kuitenkin hakemaan voittoa – tietenkin!
Kauden kaksi aiempaa maaottelutaukoa ovat sekoittaneet JJK:n konsepteja niin, että peli on taukoa seuranneissa otteluissa ollut ajoittain todella pahastikin hakusessa. Särkkä sanoo, että tähän on nyt kiinnitetty erityistä huomiota.
– Tiedostimme ongelman, mietimme mitä tehdä ja olemme pyrkineet tekemään valmistautumisessamme tarvittavat muutokset – kehittämään tapojamme toimia, ettei tuo enää toistuisi. Nyt nähdään, ovatko muutokset purreet.
Pelistä Särkkä odottaa ennen kaikkea kovaa taistelua.
– Ylipääsä syksyn otteluissa on ne omat elementtinsä, kun sade on päässyt pehmentämään kenttiä ja olosuhteet usein peleissäkin ovat varsin märät. Tahdon, taistelun ja kaksinkamppailupelaamisen rooli korostuu ja kaksinkamppailuilla tuleekin varmasti olemaan todella suuri rooli, Särkkä uskoo.
– Toisaalta myös erikoistilanteet saattavat nousta suureen asemaan – tiukoissa otteluissa ne ovat usein ratkaisevia.
FF Jaro ehti olla välillä pitkiäkin toveja putoajan paikalla, mutta väänsi ennen taukoa tärkeät, täydet pisteet kotikentällään sekä FC Hongalta että FC Lahdelta.
– Viimeisillä otteluissaan Jaro on prässännyt todella aggressiivisesti ja pyrkinyt viemään kaiken tilan ja ajan pois. Siihen meidänkin on nyt oltava valmiita.
JJK on varmistanut sarjapaikkansa ja menettänyt mahdollisuutensa kivuta mitaleille, mutta Särkän mukaan kipinää riittää vielä viimeisiin otteluihin.
– Ei sinne pelailemaan mennä, vaan voittamaan. Näissä syksyn viimeisissä peleissä jokainen pelaa paitsi joukkueelle, myös osaltaan omasta tulevaisuudestaan, antaen näyttöjä ensi kautta varten. Varmasti jokainen laittaa itsensä likoon.
Lisämausteensa tuo sekin, että viimeisten otteluiden aikana mahdollisuus on sekoittaa soppaa sarjataulukon molemmissa päissä – tämän sai karvaasti kokea jo FC Interkin, joka saapui Jyväskylään sarjakärkenä, mutta poistui kakkosena tultuaan JJK:n nollaamaksi.
– Onhan se osaltaan mukavaa päästä vaikuttamaan vielä mitalikamppailuunkin. Jokaista kuitenkin myös ottaa päähän se, että mitalit omalta osalta menetettiin – ja itsessämmehän se syy on, myöntää Särkkä.
– Tuo kiukku pyritään saamaan positiiviseksi energiaksi kentälle. Haluamme vielä todistaa yleisölle, että olemme parempi joukkue, mitä pistemäärämme tällä hetkellä osoittaa.