JJK nousi kolmannella peräkkäisellä voitollaan jatkosarjan kärkipaikalle

30.09.2024
Rutanen iski tehot 1+1 EPS:n verkkoon (kuva: Juha Leskinen)

JJK oli jälleen vahvempi, kun se kukisti Espoon Palloseuran vauhdikkaan ottelun päätteeksi jo kolmannen kerran tällä kaudella. 3-2-tuloksella täyden pistepotin napannut kettulauma venytti samalla voittoputkensa jo kolmen ottelun mittaiseksi.

Vahvaa syksyä pelaava JJK väänsi hyvällä toisen jakson esityksellä itsensä tappioasemasta voittoon nousten näin alemman jatkosarjan taulukon kärkeen ohi PKKU:n, joka kärsi hieman yllättäen tappion sarjapaikastaan taistellutta Vasa IFK:ta vastaan. Vaikka vierasjoukkue pääsikin ensimmäisellä jaksolla viimeistelemään kaksi osumaa, toimi kettupuolustus ottelussa pääasiassa hyvin eikä vieraille auennut montaa tekopaikkaa muutamaa erikoistilannetta lukuun ottamatta. JJK on ollut espoolaisille kova pala purtavaksi, sillä se on yksi kolmesta joukkueesta, jolta EPS ei ole onnistunut saalistamaan pistettäkään koko kauden aikana. Hetken aikaa lauantain kamppailua johtanutkin Palloseura joutui siis jälleen tyytymään tappioon.

Ottelu lähti käyntiin vauhdikkaasti ja molemmat joukkueet pyrkivät hyökkäämään rohkeasti. JJK hallitsi palloa ja olikin lähellä siirtyä johtoon ensimmäisen kerran 9. minuutilla, kun pelikiellosta vapautunut Sherman Osso hassuttelee itsensä vasemmalta laidalta karkuun puolustajilta ja tarjoilee vaarallisesti maalin edustaa pitkin pomppivan keskityspallon, mutta maalille noussut Miika Mahlamäki ei aivan saa osumaa palloon. Peliväline päätyy Lauri Rutaselle, jonka laukaus tulee blokatuksi. Paine pysyy kuitenkin EPS:n päässä. Kaarlo Rintamäki jatkaa pallon Antti-Pekka Kesoselle, joka laukoo vasurillaan pallon maalivahti Kalle Kuisman käsien kautta pömpeliin ja siirtää kotijoukkueen 1-0-johtoon.

EPS pääsee tasoittamaan kuin varkain vapaapotkusta, kun EPS-toppari Rasmus Sipi pääsee ohjaamaan Arttu Ahon puskun aivan maaliviivan tuntumasta sisään. JJK-leirissä protestoidaan hieman paitsiolta haiskahtanutta tilannetta, mutta erotuomari ei nurinoita kuuntele vaan pallo viedään keskiympyrään.

20.minuutilla JJK on todella lähellä siirtyä takaisin johtoon, kun Rutanen pääsee kahdesti kokeilemaan nuorten maajoukkueessakin torjuneen Kuisman ohittamista hyvin rakennellun hyökkäyksen päätteeksi aivan maalin etukulmalta. EPS-veska torjuu ensimmäisen yrityksen rinnallaan ja myös reboundiin vaikeasta asennosta itse kurkottaneen Rutasen seuraava yritys kopsahtaa tolpasta takaisin kentälle. Jo seuraavalla minuutilla tarjotaan puolestaan tilaisuutta Arjan Goljahanpoorille, mutta jostain ilmestyy viime hetkellä Kuisma käsineen maalia kohti menevän pallon tielle.

JJK:n tuhlatessa paikkojaan iskee vierasjoukkue. EPS tavoittelee kärjestä Zakaria Osmania, mutta Joel Pasoja nousee maaliltaan katkomaan. Pasoja osuukin ensimmäisenä palloon, mutta sen jälkeen mieheen ja Osman menee tilanteessa rajun näköisesti nurin ja satuttaa itseään. Pallo kimpoaa Pasojan kannalta epäonnekkaasti Osmanista aina maaliin saakka.

Pasoja debytoi JJK:n edustusjoukkueen maalilla (kuva: K-S Jalkapalloviikko)

Kotijoukkue kerää kuitenkin rivinsä nopeasti takaiskuosuman jälkeen ja hetken päästä aukeaa jälleen maalipaikka toisessa päässä. Kesonen lähettää vapaapotkun kaukaa, joka putoaa Goljahanpoorin päätä kohti, Kuisma kuitenkin liimaa miehen puskun maaliviivalta. Chuya Uwano on puolestaan päästä rokottamaan entistä seuraansa reilun puolen tunnin kohdalla, kun mies purjehtii estelyistä huolimatta itse koko kentän läpi aina laukaisupaikkaan asti, mutta Kuisma venyttää hanskansa väliin siivoten tilanteen kulmaksi. Jakson lopulla myös Ossolle aukenee vielä parikin maalipaikkaa, mutta EPS-vahti ei ole ohitettavissa.

Toisella jaksolla JJK lisää höyryä entisestään ja kirii tehokkaan pari minuuttisen aikana itsensä rinnalle ja ohi. Toista jaksoa on pelattu vain parin minuutin verran, kun Osson pitkä avaus löytää kärjestä karkumatkalle pääsevän Rutasen. Mies ei lähde kokeilemaan itse vaan tarjoilee järkevästi hyökkäykseen mukaan nousseelle Goljahanpoorille, jolle jää helppo työ siirtää pallo tolpan juureen ja tasoittaa lukemiksi 2-2.

Parin minuutin päästä JJK iskee jälleen komealla tavalla: Otto Huttunen avaa oikealle Rintamäelle, jonka huippukeskitys löytää aivan yksinään EPS-puolustukselta unohtuneen Rutasen. Hyvänä pääpelaajana tunnettu ”Ruttis” ei paikassaan erehdy vaan puskee keskityksen varmasti maaliin!

Vaikka ottelun tempo säilyikin hyvänä loppuun asti osittain myös vaihtomiesten tuoreiden jalkojen myötä ja tilanteen puolikkaita syntyi molemmissa päissä, maalivahdit eivät joutuneet juurikaan torjuntatöihin enää toisella jaksolla. Näin JJK väänsi itselleen kamppailusta jälleen voiton ja täydet kolme pistettä.

Brian Page lähti JJK:n kannalta käytännössä panoksettomaan otteluun nuorella kokoonpanolla ja tarjosi isoja minuutteja vähemmälle peliajalle jääneille. Alemman jatkosarjan putoajat ovat olleet käytännössä varmat jo parin kierroksen ajan, joten jyväskyläläisten kannalta loppusarjan ainoa tavoite on ollut voittaa kaikki viisi ottelua, mutta samalla se on tarjonnut mahdollisuuden ajaa sisään ja kokeilla erilaisia taktisia asioita ja pelaajia. Page onkin palannut syyskierroksilla takaisin kesällä aiemmin kokeiltuun kolmen topparin alakertaan, jonka skotlantilainen uskoo olevan paras vaihtoehto miehistölleen. Tämä valinta on tuottanut myös tulosta ainakin alemman loppusarjan joukkueita vastaan, sillä JJK on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua.

Lauantaina JJK:n maalilla pääsi debytoimaan 17-vuotias Joel ”Paso” Pasoja, jonka isä Juha Pasoja on varmasti monelle jalkapalloihmiselle varsin tuttu nimi. Pasoja on harjoitellut koko kauden edustuksen mukana ja ollut välillä kakkosveskan roolissa mukana kokoonpanossa, mutta nyt tarjolla oli ensimmäiset minuutit edustusjoukkueen virallisessa ottelussa. Rauhallinen ja ulottuva nuorukainen pelasi hyvän ottelun ja sai varmuutta otteisiinsa pelin edetessä.

– Oli kiva päästä vielä tälle kaudelle debytoimaan voitokkaassa pelissä. Ensimmäinen puoliaika oli itseltä ja joukkueelta vähän hakemista, mutta toiselle puoliajalle parannettiin huomattavasti.

– Olin innoissani, kun kerrottiin, että pääsen debytoimaan ja itse peliin menin rennoilla fiiliksellä. Oma peli alkoi kulkemaan toisen maalin jälkeen ja syötöissä tuli onnistumisia. Ensimmäisen edustuksessa pelatun kauden aikana on päässyt tekemään duunia kivassa porukassa ja kehitystäkin on tapahtunut, Pasoja kiittelee.

JJK:n pelit jatkuvat kauden viimeisellä kotiottelulla, kun se isännöi lauantaina Viitaniemessä Vasa IFK:ta klo 17 alkaen. Ottelutapahtuman yhteydessä vietetään myös JyPK-JJK Junioreiden kauden päättäjäisiä. Ennakkoliput kamppailuun ovat myynnissä sivun oikean reunan JJK Shopissa.