Kauden viimeinen derby sunnuntaina Vaajakoskella

22.09.2024
Kuva: Aune Pihlaste

JJK reissaa sunnuntaina kauden viimeisen derbyn merkeissä moottoritien päähän Vaajakoskelle, missä FC Vaajakoski isännöi kettupaitoja klo 15 alkaen.

Vaikka paikalliskamppailu itsessään tuo aina oman mausteensa, ei kamppailussa ole sen suurempaa panosta sarjasijoitusten suhteen, sillä viime kierroksen tulokset vahvistivat sen, että sijoille 11 ja 12 jääneet VIFK ja FC Vaajakoski eivät enää pääse kiipeämään pois putoajan paikalta, kun kolme kierrosta on pelaamatta.

JJK vahvisti puolestaan asemiaan sarjassa kukistamalla viime kierroksella kotonaan rakkaan vihollisen, Kuopion Palloseuran lukemin 1-0. Avausjaksolla kolisteltiin ylärimaa molemmissa päissä, mutta maaleja ei nähty. Illan ainokainen syntyi lopulta vartti ennen loppua hyvän, nopean hyökkäyksen päätteeksi. Pallo pelattiin nopeasti omalta kuudentoista alueelta vasenta laitaa nousevalle Alex Ciriacolle, joka syötti ja Antti-Pekka Kesonen laukoi komeasti pallon maaliin! Hyvätasoisen ja vauhdikkaan ottelun pisteet jäivät Kesosen maalin myötä JJK:lle. Brian Pagen miehistöönsä tekemät taktiset muutokset tuottivat tulosta ja joukkue jaksoi puolustaa tiiviisti ja kurinalaisesti läpi ottelun, mikä takasi sille voiton.

FC Vaajakosken toiveet sarjapaikan säilyttämisen suhteen saivat viimeisen niitin, kun alemman jatkosarjan ottelut käynnistyivät Tuusulassa pahimmalla mahdollisella tavalla: PKKU karkasi 3-0-johtoon ja ratkaisi näin ottelun käytännössä jo ensimmäisen vartin aikana. Rasmus Häkkinen vastasi 5-1 päättyneessä taistossa FCV:n ainoasta osumasta.

JJK ja FC Vaajakoski ovat kohdanneet samalla sarjatasolla viime vuosien aikana useampaan otteeseen ja vaikka kamppailut ovatkin pääasiassa olleet tasaisia ja jännittäviä loppuun asti, on JJK ollut tuloksellisesti selvästi niskan päällä. Vuodesta 2020 samalla sarjatasolla yhtä kautta (2023) lukuun ottamatta pelanneet joukkueet ovat kohdanneet yhdeksän kertaa, joista vaajakoskelaiset ovat onnistuneet voittamaan vain yhden. JJK on vienyt täydet pisteet seitsemästä ottelusta ja kerran lopputuloksena on ollut maaliton tasapeli.

Tämän kauden molemmat taistot ovat noudattaneet tuota samaa kaavaa. FC Vaajakoski on painanut alussa päälle kovalla höyryllä, mutta JJK on vienyt lopulta pisteet hyvällä toisen jakson esityksellään. Vaajakoskella alkukaudesta pelattu ja lopussa vähän kuumaksikin käynyt derby päättyi 1-2-vierasvoittoon. JJK siirtyi toisen jakson alkupuoliskolla Aatu Mannisen ja Arjan Goljahanpoorin maalien myötä 0-2-johtoon. Vaikka Genc Kovaqin kavennusosuma vartti ennen loppua toikin viimeisille minuuteille vielä sähinää, vei JJK pisteet mukanaan.

Harjulla elokuussa pelattu paikalliskamppailu alkoi puolestaan rytinällä, kun FCV siirtyi johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. JJK kasasi kuitenkin itsensä takaiskun jälkeen ja meni lopulta menojaan Kesosen, Goljahanpoorin ja Sherman Osson osumilla.

FC Vaajakosken paras maalintekijä on ollut viiden maalin mies, Oulusta tälle kaudelle Vaajakoskelle siirtynyt Benjamin Simsek. Lennart Voikar hengittää niskaan neljällä osumallaan. Antti Neuvosen miehistöstä suurinta vastuuta ovat nauttineet Simsekin lisäksi keskikenttäpelaajat Benjamin Montonen ja Miska Verkko sekä Tampere Unitedin riveihin syyskuun alussa siirtynyt Matias Sydänmaa.

FCV on taistellut pitkin kautta useiden poissaolojen kanssa ja myös tästä ottelusta sillä on sivussa pitkä rivi pelaajia pelikieltoaan kärsivät kapteenin Juuso Sarkkisen lisäksi. Kettulauman terveystilanne kamppailuun lähdettäessä on hyvä ja ainoa varma poissaolija onkin pelikieltoaan korttitilin täyttymisen vuoksi kärsivä Goljahanpoor.

FCV – JJK || su 22.9. klo 15 || Panda Areena, Vaajakoski

Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä osoitteessa ruutu.fi