”Historiallisen hyvä tulos” – JJK Keski-Suomi Oy:n liikevaihto kasvoi 29,2%

07.03.2013

Viidenteen pääsarjakauteensa varsin duurivoittoisissa sävyissä valmistautuva JJK Jyväskylä kirjautti 30.11.2012 päättyneellä tilikaudella jälleen uuden ennätyksen liikevaihdon saralla.

 

Seuran operatiivista toimintaa edustusjoukkueen osalta pyörittävä JJK Keski-Suomi Oy nosti myyntiään 29,2% ja lopullinen liikevaihtolukema jäi vain ruohonkorren verran alle maagisen 1,5 miljoonan (tarkka lukema 1 479 298,78 euroa.) Kun edellisenäkin tilikautena kasvua kertyi 38%, seuran liikevaihto on kahdessa vuodessa kasvanut lähes 80%.

 

Jos vertailukohdaksi otetaan ykkösdivisioonaan nousuun päättynyt kausi 2006, JJK:n edustusjoukkueen taustaorganisaation liikevaihto on kasvanut kuudessa vuodessa käsittämättömät 986%.

 

– Hienoa työtä on koko tiimimme tehnyt, niin menneellä kaudella kuin aikaisemminkin, hallituksen puheenjohtajan valtikan vuorollaan kuluvan viikon tiistaina ottanut Lassi Hietanen vahvistaa.

 

JJK Keski-Suomi Oy liikevaihto 2006-2013

 

Vauhdikkaalla kasvulla taustayhtiön liikevaihto onkin saatu siihen tasoon, joka mahdollistaa menestyksekkään jalkapallojoukkueen pyörittämisen Suomen olosuhteissa. Parhaillaan käynnissä oleva tilikausi onkin ensimmäinen JJK:n historiassa jolloin seura ei varsinaisesti tavoittele kasvua liikevaihdossa. Mistään downshiftauksesta ei kuitenkaan ole kyse.

 

– Viime vuonna europelit toivat mukavan buustin joka sektorille. Tänä vuonna keskitymme tulojen kasvattamista enemmän kulujen viilaukseen ja ensimmäinen vuosineljännes onkin mennyt hienosti budjetoituakin paremmin, Hietanen jatkaa, valottaen samalla joulukuussa käynnistyneen tilikauden teesejä.

 

Hienoista kasvulukemista ja alustavista ennusteista huolimatta viime vuoden tulos painui pakkasen puolelle noin 74 000 euron verran.

 

– Ounastelimme tosiaan plusmerkkistä tulosta, mutta loppuvuonna tehtyjä pidempiä yhteistyösopimuksia ja niistä tiliytyneitä rahoja päädyttiinkin kirjaamaan selkeydenkin vuoksi nyt alkaneelle kaudelle.

 

Hietanen näkeekin koko JJK-perheen tulevaisuuden erittäin valoisana niin pitkällä kuin lyhyelläkin tähtäimellä.

 

– JJK-perhe elää ja voi hyvin. Ehkäpä tärkein kaikista eli junioriorganisaatio kehittyy huimin harppauksin ja tämä näkyy niin maajoukkuekutsuissa kuin edustusjoukkueen koostumuksessakin. Jo nyt tasan puolet ”edarista” on omia kasvatteja, jyväskyläläislähtöisiä pelaajia, tämä on meille erittäin tärkeä arvo.

 

– Myös tämän kauden myyntitilanteemme on hyvä. Tehostuneen markkinoinnin kautta petraamisenkin paikkoja löytyy, ja satsaamme täysillä esimerkiksi ottelumarkkinointiin sateisen viime kesän jäljiltä.