MYPA-JJK: Viimeistä vierasottelua viedään!

21.10.2012

Kausi 2012 lähenee vääjäämättä loppuaan ja edessä on jo kauden viimeinen vierasottelu, kun JJK matkaa maanantaina toiseksi viimeisen kierroksen ottelussaan Anjalankoskelle MYPA:n vieraaksi. Edellisen kerran Kettupaidat vierailivat Kouvolan suunnalla toukokuun lopussa, jolloin JJK aiheutti Babatunde Wusun tekemän ottelun ainoan maalin turvin MYPA:lle sen kauden ensimmäisen kotitappion – ja tuon jälkeenkin vain HJK on onnistunut täyden pistepotin MYPA:lta mukaansa hakemaan.

 

Kun Veikkausliigassa palattiin kentille viimesen maaottelutauon jälkeen, asetettiin JJK:ssa tavoitteeksi kaikkien kolmen viimeisten ottelun voittaminen. Loppurutistus alkoikin suunnitelmien mukaan ja maukkaasti, kun FF Jaro kaatui perjantaina Harjun ELY-stadionilla lukemin 4-2 – ensimmäistä kertaa koskaan. JJK pelasi tasaisen vahvan ottelun, vaikka mukaan mahtuikin jälleen puolustussuuntaan pari nukahdusta, joista vierasjoukkue rokotti maalinsa. Pääosin kuitenkin myös puolustuspelaaminen toimi jämäkästi ja hyökkäyssuuntaan peli rullasi läpi ottelun niin tehokkaasti, ettei varsinaista hätää missään vaiheessa ollut.

 

Varsinkin hyökkäyspään kolmikolla Mikko InnanenMikko ManninenEero Markkanen peli luisti todella mallikkaasti ja miehet tehtailivatkin tukun kauniita osumia. Etenkin Innasella ruuti oli kuivaa ja sihti kohdillaan kahden todella komean osuman verran – eikä kolmas samanmoinenkaan ollut kuin senteistä kiinni. Lähellä toista maaliaan olivat myös lopussa niukasti yli maalin niitannut Manninen ja loppusekunneilla tolppaa kolistellut Markkanen, joka samassa tilanteessa sai nilkkaansa kolhun, joka pitää kärkimiehen sivussa kauden viimeisistä kahdesta ottelusta. Sairastuvalle JJK menetti myös toppari Jordi van Gelderenin, joka lepäilee tulevan viikon ottelut varotoimenpiteenä Jaro-pelin jälkeen tuntemiensa rintakipujen takia.

 

MYPA puolestaan kärsi perjantain ottelussaan 3-1-vierastappion FC Lahdelle. Tuolloin MYPA:n ainokaisen iski Olajide Williams, joka KuPS-paidassa pelatessaan rokotti JJK:ta useammankin kerran. Alkukaudesta huikeassa iskussa olleen MYPA:n lento on kauden mittaan tasaantunut ja tällä hetkellä anjalalaiset ovat kuudentena eli viimeisellä kotietuun oikeuttavalla paikalla, joka myös JJK:lla on tiukasti tähtäimessään.

 

Joukkueiden edellinen kohtaaminen elokuussa oli JJK:lle karvas, kun UEFA Europa Leaguesta putoamisen jälkeinen hyvä vire katkesi tylysti Pekka Sihvolan nakutettua hattutempun Kettupaitojen verkkoon. Sihvola onkin 12 täysosumallaan MYPA:n ehdoton tehomies, jonka kanssa vieraiden puolustus saa olla jälleen varpaillaan, vaikaa maalien sylkemisen kanssa viime ottelut ovatkin olleet hieman hiljaisempia.

 

Molemmat joukkueet voivat lähteä otteluun paineitta varsin samankaltaisesta tilanteesta: sarjapaikka on varmistettu, eikä mitaleille voi enää kivuta. Nyt taistelu käydäänkin sijoituksesta kuuden parhaan joukossa, joka tuo ensi kaudeksi yhden kotiottelun enemmän. JJK on tällä hetkellä sarjataulukossa yhdeksäntenä viisi pistettä nyt viimeistä kotietupaikkaa hallussaan pitävän MYPA:n perässä ja tasapisteissä kahdeksantena olevan FC Hongan kanssa.

 

Maaottelutauot ovat aiemmin kaudella olleet JJK:lle varsinainen kirous ja niiden jälkeiset ottelut tahmeita, mutta perjantaina moisesta ei ollut pienintäkään merkkiä, vaan kentällä nähtiin todella terävä, aktiivinen ja myös hyvällä asenteella molempiin suuntiin töitä tekevä kettulauma. Jokainen haluaa päättää kautensa parhaalla mahdollisella tavalla ja Saviniemen uudella tekonurmikentällä nähdään jälleen JJK:lta varmasti motivoitunutta peliä.

 

Markkasen ja van Gelderenin lisäksi sairastuvalla ovat loppukauden nivusiaan parantelevat Janne SakselaEero Korte ja Babatunde Wusu. Jukka-Pekka Tuomanen sen sijaan on lusinut kahden ottelun pelikieltonsa ja palaa kokoonpanoon.

 

MYPA – JJK, maanantaina 22.10.2012 kello 18:30, Saviniemen stadion, Anjalankoski

 

megainna_vs_ffjaro_2_191012

    Jaro-puolustus ei pysynyt Innasen perässä lainkaan – rokottaako loistavan syysvireen löytänyt Inna nyt myös viime kauden seuraansa?