JJK-Inter: Waari: Nyt ukotetaan Interiä!

25.09.2012

JJK pelasi kokonaisuutena melko hyvän kamppailun FC Lahtea vastaan, mutta jälleen kaksi pahaa puolustusvirhettä käänsivät pelin vastustajalle. Viime otteluiden virheet eivät ole johtuneet pelin huonosta rakenteesta tai joukkueen muodon hajoamisesta vaan huonosti pelatuista yksittäisistä tilanteista, joista vastustaja on armotta rokottanut.

 

Edellisessä kotiottelussa JJK antoi tarkoituksella VPS:n prässätä ottelun alussa voimakkaasti ja pyrki itse puolustusasemissa vetäytymään hieman normaalia alemmaksi. Suunnitelman pääidea vastustajan väsyttämisestä toiselle jaksolle toteutui, mutta kaksi turhaa päästettyä takaiskua vesittivät kokonaisuuden. Toisella jaksolla JJK sai luotua riittävän paineen ottelun tasoittamiseksi, mutta viimeiset syötöt ja keskitykset eivät olleet riittävän laadukkaita.

 

Keskiviikon vastustaja FC Inter taistelee Veikkausliigan mestaruudesta ja on tällä hetkellä ykkössuosikki voittamaan mestaruuspatsaan. Joukkue on kahdessa edellisessä ottelussa taistellut tasapelit pahimpia haastajiaan vastaan. TPS: ä vastaan Inter oli yllättävissä vaikeuksissa vastustajan pitkien avauksien kanssa ja joukkueen puolustuslinjassa oli epäselvyyksiä vastustajien ja pallon merkkaamisessa. Sama ongelma oli nähtävissä myös pelissä HJK:ta vastaan, jossa Inter jäi vahvan avausjakson jälkeen toisella puolikkaalla pahasti altavastaajan asemaan. Pakista toppariksi siirtyneellä Joni Aholla on pelaajana lukuisia vahvuuksia, mutta isoja kärkipelaajia vastaan Aho on pääpelissä säännöllisesti vaikeuksissa. Turun derbyssä vasemman pakin tontilla aloittanut Daniel Antunez otettiin vaihtoon jo puolen tunnin kohdalla ja kapteeni Henri Lehtonen tippui laitalinkin paikalta pakiksi. Lehtosen puolustavampi rooli on pois Interin hyökkäyspelistä sillä ”Pänä” leikkaa laidaltaan vaarallisesti keskelle kärkipelaaja Irakli Sirbiladzen pudottamiin palloihin. Kahdessa edellisessä ottelussa Interin hyökkäyksessä Sirbiladze on pelannut pitkiä aikoja oikeassa laidassa ja oikea laitalinkki Mika Ojala Sirbiladzen paikalla keskellä. Syytä tälle taktiselle muutokselle on vaikea keksiä.

 

Interin hyökkäyspelin kannalta Ojalan ja Sirbiladzen pimentäminen on avainasia. Sirbiladze on todella vahva ja taitava target-pelaaja, joka on maalintekopelotteen lisäksi hyvä jakamaan palloa sisään leikkaaville laitureille ja keskikentän keskustasta taustanousuja tekeville pelaajille. Sirbiladzea täytyy puolustaa rohkeasti ja tiukasti etupuolelta, jolloin georgialainen ei pääse kiinni pallon. Ojalan pelaaminen kahdessa edellisessä ottelussa on ollut hiukan normaalia vaisumpaa, mutta laiturin loistava oikea jalka tekee Interin erikoistilanteista äärimmäisen vaarallisia.

 

JJK:lla on omat haasteensa kokoonpanon suhteen sillä toppareista sivussa ovat varmasti Mikk Reintam, Jordi van Gelderen ja Samu Nieminen. Joukkueen valmennusjohdolla on kuitenkin mielenkiintoinen ajatus, miten vaikealta kuulostava topparitilanne käännetään joukkueen eduksi. Inter on perinteisesti prässännyt JJK:n toppareita ja tehnyt pelinavaamisen alhaalta vaikeaksi. Tässä tilanteessa JJK voi taktisessa pelissä viedä peliteoreettisesti pidemmän korren sillä Interin on vaikea ennustaa kotijoukkueen alakerran miehitystä ja muodostelmaa.

 

Keskiviikkoiltana Harjun Ely-Stadionilla on luvassa laadukas jalkapallo-ottelu. Inter on joukkueista parempi, mutta JJK pystyy kotonaan heittämään mestarisuosikille vankan haasteen. Ottelun todennäköisyysarvio JJK 27%, tasapeli 25% ja FC Inter 48%.

 

 

Waari1