JJK vei suvereenisti Suomen keskeisimpien joukkueiden välisen mestaruuskamppailun

09.04.2011

Auringonpaiste ei ollut ainut häikäisevä elementti tänään lauantaina 9.4. käydyssä mestaruuskamppailussa, jossa Kettupaitojen kinttupolulle kohti Keski-Suomen piirimestaruutta asettui eteläinen kaupunginosanaapuri FC Vaajakoski. JJK niittasi, naulasi ja sementoi tulostaululle näppärät lukemat 4-1 ja vei mestaruuden tänä(kin) vuonna omiin nimiinsä.

Päijänteen Barcelonan maaleista vastasivat tänään Mikko Manninen, Tamás Gruborovics, Eero Korte ja Jukka-Pekka Tuomanen. Nautiskele tunnelmapaloilla mestaruusmiesten kamppailusta:

Paikallisderbystä ei puuttunut panosta ja latautuminen otteluun oli sen mukaista.

Paikallisderbystä ei puuttunut panosta ja latautuminen otteluun oli sen mukaista.

 

Maalimaakari-Manninen iski jo muutaman minuutin jälkeen.

Maalimaakari-Manninen iski jo muutaman minuutin jälkeen.

 

Kettuleirin uusin tulokas Mikk Reintam hoiti keskuspuolustajan tonttinsa kunnialla.

Kettuleirin uusin tulokas Mikk Reintam hoiti keskuspuolustajan tonttinsa kunnialla.

 

Myös Terona tunnettu Eero Korte pääsi rikkomaan kuparisen kertaalleen.

Myös Terona tunnettu Eero Korte pääsi rikkomaan kuparisen kertaalleen.

 

Ex-JJK Sami Myllymäki pelasi upean pelin ja torjui useita huippuvaarallisia tilanteita Vaajakosken maalilla.

Ex-JJK Sami Myllymäki pelasi upean pelin ja torjui useita huippuvaarallisia tilanteita Vaajakosken maalilla.

 

Taistelija, taistelijampi, J-P Tuomanen.

Taistelija, taistelijampi, J-P Tuomanen.

 

Yleisön pettymykseksi minihameetta pelannut Tuomas Topi Latikka nousi useammankin kerran vaarallisesti.

Yleisön pettymykseksi minihameetta pelannut Tuomas Topi Latikka nousi useammankin kerran vaarallisesti.

 

Manninen vei FCV:n puolustusta sinne kuuluisalle kebab-kioskille kaikkien mausteiden kera.

Manninen vei FCV:n puolustusta sinne kuuluisalle kebab-kioskille kaikkien mausteiden kera.

 

Touko Toke Tumanto - hieno mies elementtissään teki paluun pelikentille pitkän loukkaantumisen jälkeen.

Touko Toke Tumanto – hieno mies elementtissään teki paluun pelikentille pitkän loukkaantumisen jälkeen.

 

Voittajan on helppo hymyillä - JJK!

Voittajan on helppo hymyillä – JJK!