Paluu Jyväskylään maistunut Manniselle

Manu on tehnyt paluun kultaisille kotikentille – tänä vuonna myös pelipaidan väri on oikea, toisin kuin tässä kuvassa.

Paluu Jyväskylään maistunut Manniselle

Kierrokseltaan TPS:n kautta Jyväskylään palannut JJK-kasvatti Mikko Manninen on tyytyväinen mies. Perheenlisäys ja paluu kotiseudulle ovat tuoneet elämään uutta sisältöä.

– Ekan kerran moneen vuoteen on nyt muutakin elämää kuin futiskenttä ja ne kaverit mitä sieltä tulee. Vanhojen kavereiden kanssa on tullut oltua nyt yhteydessä ja on jopa tekemistä vapaapäiville. Se on ollut kyllä ihan siistiä, Manninen sanoo.

Tekemistä vapaapäiville tuo toki myös syksyllä JJK-siirron varmistumisen aikaan syntynyt esikoinen.

– Nyt siihen on jo jotenkin tottunut, ihan hauskaa on ollut. Melkein joka päivä tapahtuu jotain uutta oppimista, sitä on kyllä mukava seurailla vierestä.

Työpaikan puolellakin touhu on maistunut, vaikka Manninen on kärsinyt tutuista talvisista takareisivaivoista.

– Keinoalustat ja se, että alusta koko aika vaihtuu, aiheuttavat vaivoja. Mutta mitään ei ole mennyt rikki ja aina se on mennyt ohi heti kun on päästy nurmelle treenaamaan.

Manninen on ollut mukana Kettupaitojen kaikissa kolmessa Liigacup-ottelussa, joista Vaasassa ja Oulussa avauskokoonpanossa. Rovaniemen ilotulitusta mies seurasi aitiopaikalta vaihtopenkiltä. Vaikka pelit ovat tulosten valossa sujuneet mukavasti, myöntää Manninen auliisti että joukkueen peli on pahasti vaiheessa. Itse hän uskoo olevansa tässä kohtaa pelitavan omaksumisen suhteen muun joukkueen kanssa samalla viivalla.

– Uskon, että suunnilleen ymmärrän kyllä miten me yritetään pelata – mutta olen toteuttamisessa ihan yhtä kaukana siitä kuin kaikki muutkin. Ei me olla vielä lähelläkään sitä, mitä halutaan. Pelirohkeutta pitää löytää, ei saada pelätä virheitä vaan on painettava vaan hirveellä itseluottamuksella, Manninen näkee.

Viikonlopun pelireissu pohjoiseen poiki kahdenlaisia tuntemuksia.

– Oulu-pelissä oli just se, että ei uskallettu pelata kun Oulu vähän prässäsi, vaikka se prässikin oli minusta vähän näennäistä. Olisi pitänyt pystyä pelaamaan palloa pois prässin alta. Siitä pelistä jäi vähän huono maku, kun loppuun vielä tuli tasoituskin.

– RoPS-peliä taas oli tosi hieno katsoa, kun tilanteita tuli koko ajan. Kentällä olisin varmaan turhautunut, kun se kenttä oli niin pieni eikä tilaa ja aikaa ollut yhtään. Mutta Jamppa (Jani Virtanen) oli ihan liekeissä, sanoin sille ennen peliä että tekee tänään neljä. Niinhän se teki. Ihan älyttömiä maaleja, Manu ihastelee.

Olosuhdeongelma tuttu Turusta

JJK keskittyy seuraavan viikon harjoitteluun, ja palaa pelikentälle 16.2. Liigacupin kotiottelussa KuPS:a vastaan. Kotikenttä löytyy tällä kertaa Seinäjoelta. Manninen myöntää, että kotiotteluiden pelaaminen reissupeleinä rassaa. Sinipunaista JJK-sotisopaakaan ei ole päässyt vielä peilistä ihastelemaan.

– Ei oikein pysty sanomaan miltä se sinipunaraita itsellä näyttää, kun ollaan pelattu vieraissa ja sillä oranssilla asulla.

– Aika paljon ärsytti lähteä Vaasaan asti pelaamaan kotipeliä. Ja on sillä merkitystä ihan peliinkin, kotiottelun hyöty on pois ja vierasjoukkueen haitat tulee itselle. Varsinkin talvikaudella, kun peleihin ei sinänsä valmistauduta vaan treenataan aika kovaa, vetää bussimatka aika hyvin jumiin.

Väli-Suomen talviherruusottelun jälkeen on edessä lähtö Espanjaan viikon leirille.

– Ihan mukava päästä pois Suomesta, ja nurmelle pääsy tekee paljon. Ja että on iso kenttä missä treenata. Killerin kupla tuntuu kyllä välillä aika pieneltä, Manninen hymähtää.

Vaikka ei se aina ollut hääviä Suomen futispääkaupungiksi mainostetussa Turussakaan.

– Siellä on samalla tavalla pieni kuplahalli ja sitten Kupittaan tekonurmi. No erona se, että Kupittaan kenttä oli käytössä.

– Pasin (Rautiainen) kaudella me harjoiteltiin kyllä myös hoitamattomalla kentällä. Mentiin Interiä karkuun jonnekin sivukentälle ja treenit pidettiin, vaikka lunta oli kuinka. En tiedä mikä järki siinä oli, mutta ne oli Pasin juttuja. Keskitystreenejä hangella kelluvalla pallolla, Manu naurahtaa.