Waari vaatii: Kolme pinnaa tänään

05.05.2012

JJK:n vappujuhlat päättyivät kuivin suin, kun vastustaja VPS rankaisi kovalla prosentilla Kettupaitojen virheistä ja vei kolme pistettä mennessään. Lauantaina JJK:lla on erinomainen mahdollisuus palata voittokantaan tuloksellisesti hyvin, mutta pelillisesti heikosti kautensa aloittanutta FC Lahtea vastaan.

 

VPS:ä vastaan JJK pelasi kokonaisuutena kelvollisen ottelun, mutta kaksi vastustajalle lahjoitettua maalia yhdessä pelissä on tasaisessa Veikkausliigassa liikaa. JJK hallitsi ottelua ja pystyi luomaan painetta kahdeksalla miehellä puolustaneen VPS:n linjojen taakse. 0-1-tilanteessa tasoitus tuntui ajan kysymykseltä ja Mikko Mannisen ylärimaan kolahtanut laukaus olisi sisään menneessään luultavasti kääntänyt pelin kotijoukkueelle. Kauden mittaan jokaiselle joukkueelle sattuu yksinkertaisia virheitä, mutta JJK:lla helpot pallonmenetykset ovat kasautuneet kauden alkuun. Joukkueen peliesitys oli kuitenkin rohkaiseva ja jatkossa Kettunutut tulevat tarjoamaan kotiyleisölleen runsaasti riemun hetkiä. Ensimmäisen kotivoitto realisoituu luultavasti jo lauantaina.

 

Nousijajoukkue FC Lahti vahvistui hiukan talven aikana, mutta loukkaantumisten takia joukkueen peli on alkukauden otteluissa näyttänyt huonolta. Joukkueen palollinen potentiaali on Mika Mäkitalon ja Jaakko Lepolan puuttuessa hyvin rajallista ja alkukaudella joukkueen toppariparina pelannut kaksikko Jukka SinisaloJani Bäckman on sarjan heikoin keskuspuolustusduo. Topparit laskevat puolustustilanteessa nopeasti alas ja jättävät linjan eteen tilaa, ja toisaalta melko lyhyinä eivät pärjää kaksinkamppailussa fyysisiä kärkipelaajia vastaan. Lauantaina avauskokoonpanoon palaava Babatunde Wusu tarjoaa kaksikolle hurjan haasteen. Varsinkin erittäin fyysisesti pelaava Bäckman voi myöhästyneillä taklauksillaan kerätä varoituksia ja aiheuttaa rangaistuspotkuja. Keskikentällä FC Lahden palollisesti pelistä vastaa normaalisti Ville Taulo, joka on aloittanut viime ottelut lähempänä ”kymppipaikkaa”, mutta pudonnut nopeasti toppareiden eteen hakemaan avauksia. Taulon pallottomaksi puolustaminen ei jätä FC Lahdelle reittejä hyökätä sillä suhteellisen pienikokoinen kärkikolmikko ei pysty taistelemaan pitkistä ja korkeista avauksista.

 

Tänään Taulo ei kuitenkaan ole mukana FC Lahden kokoonpanossa ja keskialueelta puuttuu myös Ibrahim Köse. JJK pystyy hyvällä kenttätasapainolla ja tiukalla prässillä tekemään FC Lahden pelinavaamisen vaikeaksi. Lauantaina kotijoukkue nappaa kontrolloidulla esityksellä arvokkaan kotivoiton ja nousee FC Lahden ohi sarjataulukossa. Todennäköisyysarvio JJK 65%, tasapeli 21% ja FC Lahti 14%.

 

Waari1