Suomen alle 18-vuotiaiden eli vuonna 1995 syntyneiden maajoukkue valmistautuu tammikuussa Pietarissa käytävään kansainväliseen Valentin Granatkin memorial-turnaukseen, jonka Suomi kaksi vuotta sitten voitti. Turnaukseen lähtevä joukkue valitaan joulukuun alussa Eerikkilässä pidettävän malliryhmäleirin pohjalta.
8.-9.12. pidettävälle leirille on valittu 28 nuorta pelaajaa, mukana useampikin Kettupaita. Jo pitkään ikäluokkansa vakiomaalivahteihin kuuluneet Ville Viljala ja Jiri Koski ovat tuttuun tyyliin mukana.
Täysin uusina niminä maajoukkueympyröihin mukaan nousevat tulevalla kaudella Eero Tamminen ja Ardian Kovaqi, jotka kuuluvat tulevalla kaudella JJK:n A-junioreihin.
Tamminen on erittäin lahjakas hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka osaa käyttää taitavuuttaan hyväksi erityisen fiksusti ja peliä edestävästi. Näppärä laitaetenijä, jollaiselle maajoukkueessa kuin maajoukkueessa vasmasti on käyttöä! Kaudella 2012 B-nuorten Ykkösessä tehotkin olivat varsin murhaavat – syyskierroksella viidessä ottelussa syntyi huimat yhdeksän maalia.
Kovaqi puolestaan on nopea ja pitkänhuiskea toppari, joka on vahva yksi vastaan yksi-tilanteissa ja jonka valtteihin kuuluu erityisesti hyvä pelirohkeus. Kova työnteko on näkynyt kauden mittaan huikeana kehityksenä etenkin pelinavaamisessa ja niinpä palkkiona olikin nyt kutsu maajoukkueleirille!
Ville teki liigadebyyttinsä lokakuussa HJK:ta vastaan.