Veikkausliigan kausi 2012 pyörähtää vihdoin käyntiin sunnuntaina – JJK:n osalta makoisalla vierasreissulla Kuopioon. Päävalmentaja Kari Martonen luo vielä pienen silmäyksen kuluneeseen talveen ja ennakoi sitten hieman alkavaa kautta.
– Urheilullisesti ajatellen saatiin talvikausi ja kevät vietyä läpi kuten haluttiinkin. Talven treeniolosuhteet toki on täällä haastelliset ja aiheuttavat osaltaan näin valmennuksen näkökulmasta hieman lisätyötä. Ja olisihan se kiva päästä pelaamaan talvellakin enemmän kotona, niin ei tarvitsisi aina reissata, Martonen tuumii.
– Mutta nyt näkymät ja tunnelmat joukkueessa on kyllä todella hyvät. Odottavat ja hyvät, Martonen toteaa.
Talvinen pre-season on suomalaisessa jalkapallossa varsin pitkä, eikä kettuleirissä olla ainakaan laakereilla lepäilty talvikuukausina.
– Ollaan talvella tehty kovasti töitä. Meillä oli juuri testit ja joukkue on todella kovassa kunnossa, kestävyydestä ei ainakaan pärjääminen jää kiinni. Myös terveystilanne on hyvä, kun Topi (Latikka) on ainoa pitkäaikastoipilas. Toki myös Misi (Szeróvay) on pari kuukautta poissa Haka-lainansa takia, mutta me saamme hänet takaisin entistä paremmalla pelintuntumalla, joten sekin on meille vain hyväksi.
Kun JJK lähti kauteen 2011, oli takana kaksi kautta Veikkausliigassa – ja kahdet liigakarsinnat. Nyt lähtökohdat ovat varsin erilaiset, takana kun on pronssiin johtanut kausi.
– Niin, kyllähän jo Liigacupkin näytti, että meihin suhtaudutaan nyt hieman eri tavalla. Meidät otetaan enemmän tosissaan, meille halutaan näyttää. Viime kauden alussa pääsimme jonkin verran ehkä vielä yllättämään, nyt meillä tulee olemaan vaikeampaa, kun jengit tulevat vastaan vielä vähän tiukemmalla asenteella.
Koko liigaa ajatellenkin asetelma on nyt erilainen kuin vuosi sitten – tuolloin HJK nähtiin melko yksimielisesti selvänä ennakkosuosikkina ja helsinkiläiset varmistivatkin kolmannen perättäisen mertaruutensa jo hyvissä ajoin. Myös toisessa päässä RoPS jäi lopulta melko selvästi heikoimmaksi. Nyt on lupa odottaa tasaisempaa kautta.
– Kokonaisuudessaan sarja on nyt tasaisempi kuin viime kaudella. HJK on edelleen ennakkosuosikki, mutta ei niin selkeästi, Martsi toteaa.
– Sarja on nyt sellainen, että kuka tahansa voi hyvinkin voittaa kenet tahansa. Niinpä päivän kunto ratkaiseekin nyt viime kautta enemmän. Palautumisella, valmistautumisella ja oikein ajoitetulla treenirytmillä tuleekin olemaan nyt entistä suurempi merkitys, Martonen ruotii.
JJK:n päivän kuntoa päästään tarkastelemaan sunnuntaina Kuopiossa Savon Sanomat Areena, kun kauden ensimmäinen liigaottelu KuPS:aa vastaan vihelletään käyntiin kello 18.30.