JJK:n pelaajat viettivät marraskuussa hyvin ansaitsemaansa kesälomaa ja palailivat torstaina jälleen arkirutiinien pariin, kun talven treenirupeama alkoi. Valkeakoskella ja Turussa vietettyjen vuosien jälkeen kaudeksi 2011 kasvattajaseuraansa palannut Mikko Manninen oli talvikauden ensimmäisenä työpäivänä hyvissä tunnelmissa.
– Ihan jees fiilikset, vaikka olisihan sitä tietysti vähän pidempäänkin lomalla viihtynyt. Loma meni mukavasti perheen kanssa Espanjassa ja kalastaen Gotlannissa – siellä meidät tosin yllätti myrsky ja viimeisinä päivinä jo vähän jännittikin olla kalalla siinä tuulessa. Ehjänä päästiin kuitenkin pois ja kalaakin saatiin.
Päättynyt kausi oli Mannisen osalta kaikin puolin erittäin onnistunut – JJK sai historiallisen eurokentille oikeuttavan pronssimitalin ja mies itse ihastutti esityksillään yleisöä halki Suomen. Tilille kertyi kauden mittaan kymmenen maalisyötön lisäksi kuusi täysosumaa, enemmän kuin yhdelläkään ”Manun” aikaisemmista liigakausista. Kauden päättäneessa gaalassa hän käytännössä tyhjensikin palkintopöydän ollen sekä Palloliiton Keski-Suomen piirin, seuran että kannattajaryhmä Harjun Poikien valinta vuoden pelaajaksi. Kysyttäessä, miltä moinen palkintosade pelaajasta itsestään tuntuu, on vastaus manumaiseen tapaan varsin vaatimaton.
– Ei ole kyllä tullut yhtään mietittyä…kai se sitten ihan OK kausi oli, Manninen hymähtää.
Hakan ja TPS:n riveissä aiemmin Euroopassa pelannut juonikas laitataituri pääsee kaudella 2012 europeleihin myös kasvattajaseuransa paidassa, mutta vielä tässä vaiheessa tulevan kauden euroglooria ei kangastele Mannisen mielessä.
– Ei niitä pelejä vielä mieti, nämä talvikuukaudet ovat täällä niin pimeitä, että on parempi vain laittaa aivot narikkaan ja painua lenkkipolulle. Ehkä sitten kun kevätaurinko taas paistaa, Manu tuumaili.
Lenkkipolulle palaaminen onkin tänä vuonna ollut Mannisen mielestä hieman aiempia kausia haastavampaa viime kauden runsaan ottelumäärän takia. Yhtä lukuunottamassa kaikissa otteluissa pelanneen Mannisen mukaan päättyneen kauden raskauden huomaa nyt harjoitusten jälleen alkaessa.
– Pelejä oli viime kaudella niin paljon, että kyllähän se nyt tuntuu. Yleensä sitä jo parin viikon loman jälkeen on tehnyt mieli alkaa taas treenaamaan, nyt vielä näin neljän viikon lomailun jälkeenkään ei ole samalla tavalla kaivannut takaisin treenikentälle. Tekee myös mieli pelata välillä jotain muuta kuin futista, esimerkiksi lätkää olisi kiva päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Tai vaikka sählyä, sitähän kyllä viime talvenakin pelattiin varmaan enemmän kuin moni sählyjoukkue. Mehän voitaisiin vaikka haastaa Happee, heittää Manninen lopuksi.
TM