Kettujen tv-näkyvyys kasvoi lähes kolmanneksella

23.11.2011

JJK:n menestys ulottui myös tv-näkyvyyteen

JJK:n upea menestys ulottui myös kotikatsomoihin saakka.

 

Kulunut liigakausi oli JJK:lle historiallisen menestyksekäs niin pelikentillä, katsomoissa kuin myös tv-vastaanottimienkin ääressä.

Kettupaidat vilahtivat lokakuun loppuun mennessä valtakunnan televisiolähetyksissä yhteensä 243 kertaa. Ajallisesti mitattuna tämä tarkoittaa 1593 minuuttia eli lähes 30 tuntia tv-näkyvyyttä JJK:n yhteistyökumppaneille.

Katselijoita lähetykset keräsivät yhteensä vaikuttavat 53,1 miljoonaa, joten keskimäärin jokainen suomalainen törmäsi JJK:hon televisiossa kymmenen kertaa vuoden ensimmäisen kymmenen kuukauden aikana. Katsojamäärä kasvoikin vaikuttavat 28% eli lähes kolmanneksella verrattuna vuoteen 2010.

Television lisäksi JJK viestii vahvasti myös verkossa. Kettujen kotisivut ovat keränneet parhaina kuukausina yli 50 000 vierailijaa ja jopa yksittäisissä uutisotsikoissakin on ylitetty 10 000 lukukerran maaginen raja useampaan otteeseen. Verkkosivujen ohella kasvu on ollut huimaa myös JJK:n Facebook-yhteisössä, jossa lähes 5000 tykkääjää tekevät JJK:sta Suomen toiseksi suosituimman jalkapalloseuran.

Niin kotisivujen käyttäjiä kuin Facebook-fanittajiakin eniten kiinnostaneet sisällöt ovat liittyneet jalkapalloilullisten kohokohtien lisäksi JJK:n yhteiskuntavastuulliseen toimintaan. Huimia lukumääriä on saavuttanut esimerkiksi JJK:n Roosa nauha -yhteistyö ja presidentti Martti Ahtisaaren ideaan pohjautunut rasisminvastainen kampanja. Kestomenestyjäaiheisiin lukeutuu myös kaikki JJK:n juniorityöhön liittyvä uutisointi. Kevyemmältä puolelta voi mainita esimerkiksi 1.4. julkaistun ”uutisen” innovatiivisista pelisortseista joka houkutteli yli 15 000 ihmistä äimistelemään Tuomas Latikkaa pinkissä minihameessa.

JJK kiittää kaikkia seuraajiaan niin kentän reunalla kuin kotikatsomoissakin, aktiivisia media-alan yhteistyökumppaneitaan sekä tietysti innokasta verkkoyhteisöään!