Kaarlo Rintamäki palaa Kettupaitaan

07.08.2024

JJK-leiristä kuuluu iloisia pelaajauutisia, kun kaivattu paluumuuttaja Kaarlo Rintamäki palaa kettupaitaan kuuden vuoden jälkeen.

Multialaislähtöinen Kaarlo Rintamäki siirtyi kettupaitaan 9-vuotiaana ja pelasi seuran junioripolun läpi edustusjoukkueen porteille saakka. Edustusjoukkueen mukana 15-vuotiaana harjoitellut ”Kassu” ei ehtinyt kuitenkaan lopulta tehdä virallista debyyttiään JJK:n ykkösmiehistössä, vaan tie vei Seinäjoelle SJK:n organisaatioon. Rintamäki muistelee Seinäjoen aikaansa lämmöllä.

– Ensinnäkin olin erittäin onnekas, että sain olla siellä noin kauan ja pelasin koko ajan isossa roolissa. Otin pelaajana isoja harppauksia joka osa-alueella joka vuosi, mutta uskon, että kasvoin eniten ihmisenä tuon reissun aikana. En tiedä vielä itsekään miten pidin itsestäni huolta 15-vuotiaana, Rintamäki naurahtaa.

– Käteen jäi mahtavia muistoja ja kokemuksia, elinikäisiä ystäviä ja sain Seinäjoesta ja SJK:sta toisen perheen. Vaikka Veikkausliigassa pelaaminen jäikin siellä vielä haaveeksi toistaiseksi, uskon, että nämä asiat ovat kuitenkin isossa kuvassa paljon tärkeämpiä, Rintamäki vakuuttaa.

Kuuden Seinäjoella vietetyn vuoden jälkeen Rintamäki astui viime tammikuussa armeijan harmaisiin ja suoritti asepalveluksensa Kainuun prikaatissa. Kuluneella kaudella laitapuolustajan tai wing backin roolissa parhaiten viihtyvä Rintamäki on pelannut Ykköstä kuuden ottelun verran FC Vaajakosken miehistössä.

Kuva: Rintamäki ja Page vierailivat Harjulla vastustajan paidassa kaudella 2022

Vasta 21 vuoden iästään huolimatta otteluita miesten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä on ehtinyt kertyä vyölle SJK Akatemian paidassa lähes 60. Seinäjoella Rintamäkeä valmensi kukas muukaan kuin Brian Page ja siksi paluu Kettupaitaan osui juuri nyt sopivaan rakoon miehen urapolulla.

– En tiedä onko parempaa tapaa tehdä niin sanotusti ”comeback” kasvattajaseuraan. Ensinnäkin pienen pojan unelma toteutuu kävellä Harjun kentälle JJK:n edustusjoukkueen paidassa ja Brianin alaisuudessa, joka on ollut varmasti tärkein valmentaja ja jonkinlainen ”isähahmo” nuorelle pojalle Seinäjoella.

Värikkäänä persoonana niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin tunnettu Rintamäki on Pagelle tervetullut lisäys kettumiehistöön.

– On mahtavaa saada Kassu joukkueeseemme! Ensinnäkin saamme mahtavan persoonan, joka antaa aina kaikkensa joukkueelle ja on aina hyvä joukkuekaveri. Olen tuntenut Kassun kuuden vuoden ajan ja hän on aina antanut kaikkensa. Pelillisesti saamme todella laadukkaan pelaajan: hänen taistelutahtonsa ja intohimonsa yhdistettynä tekniseen osaamiseen, mutta tarvittaessa myös malttiin. Kassu on laitapuolustaja, joka rakastaa nousta mukaan tukemaan hyökkäyksiä. Kiitokset vielä Vaajakoskelle yhteistyöstä siirron suhteen! Page kiittelee.

Rintamäki ei ole vielä edustuskelpoinen tämän illan kotiottelussa, sillä FCV:n riveissä pelaamastaan viimeisestä ottelusta on ehtinyt kulua vielä liian vähän aikaa. Mies pääseekin tekemään debyyttinsä kotiyleisön edessä sopivasti ensi viikolla Harjulla pelattavassa Jyväskylän derbyssä.

– Odotan innolla ensimmäistä peliä Harjulla! Toivottavasti kannattajat löytävät itsensä Harjulle, koska mitä enemmän faneja, sen mukavampaa ja helpompaa on aina pelata. Uskon, että yhdessä saamme jyväskyläläisen jalkapallon sinne minne se kuuluu! Kerran kettu, aina kettu! Rintamäki päättää.