JJK matkustaa lauantaina KPV:n vieraaksi

20.07.2024

Kettupaidoilla on edessä kahden kotiottelun jälkeen vierasreissu Kokkolaan, jossa JJK:ta isännöi sarjataulukon toiselta sijalta löytyvä KPV. Ottelu käynnistyy Kokkolan keskuskentällä kello 16.00.

Ykkösen sarjataulukossa viidennellä sijalla oleva JJK lähtee jahtaamaan täyttä pistepottia Kokkolaan, jossa vastassa odottaa kovavireinen kotijoukkue. JJK ja KPV kohtasivat tällä kaudella jo kertaalleen kevätkierroksella Viitaniemessä, josta KPV haki mukaansa täydet kolme pistettä lopulta varsin selkein 0-3 lukemin. Vihreäpaitaiset kokkolalaiset ovat sittemmin jatkaneet vahvoja otteita myös kauden edetessä ja ovat tällä hetkellä kolmen pisteen päässä sarjaa johtavan HJK Klubi 04:n perässä

KPV:n kausi on tähän mennessä ollut tuloksellisesti kokolailla vahva, joskin joukkue kärsi kesäkuussa kolmen ottelun voitottoman putken, kun se hävisi Klubi 04:lle ja tasasi pisteet sekä FC Jazzin että EPS:n kanssa. Viimeaikoina KPV:n pelit ovat kuitenkin sujuneet pitkälti voitokkaasti, vaikkakin voitettujen Ykkösen otteluiden väliin mahtuu myös Suomen Cupin KPV:n osalta päättänyt 1-2 tappio Veikkausliigasta tutulle Hakalle. KPV:n Suomen Cup -taival oli putoamisesta huolimatta varsin pitkä, sillä kokkolalaiset taistelivat itsensä Ykkösen joukkueelle kunniakkaasti kahdeksan parhaan joukkoon.

KPV:n edellinen ottelu ennen lauantain JJK-kohtaamista päättyi kokkolalaisten tämän kauden tuloksille varsin tyypilliseen, yhden maalin voittoon PKKU:n vieraana. Lopulta varsinaisen maalijuhlan jälkeen 4-5 lukemiin päättyneellä ottelulla on vaikutusta myös lauantain JJK-otteluun, sillä sekä keskikentän pohjalla pelaava Abraham Okyere että toppari David Oliveira da Silva saivat kumpikin korttitilit täyttävät neljännet varoitukset, jonka takia kokkolalaiset joutuvat kohtaamaan kettulauman ilman kahta avainpelaajaansa.

Suurinta hyökkäysuhkaa alkukauden aikana KPV:n riveissä ovat luoneet Ykkösen maalipörssin kärkiniminä olevat vikkeläjalkaiset Ricardo Cardoso ja Sten Viidas. Muita vastuunkantajia KPV:llä ovat olleet muun muassa kaikki minuutit toistaiseksi kellottanut maalivahti Maciej Raniowski sekä puolustajat Arop Ring ja Jusa Ihalainen. KPV on myös tehnyt hiljattain vahvistuksia loppukauden rosteriinsa, sillä kokkolalaiset vahvistuivat Gnistanista siirtyneellä Sampo Ala-Isolla, joka hankki alkukauden peliaikaa Gnistanin farmiseuran PKKU:n riveissä.

JJK puolestaan lähtee vierasreissulle jo seitsemän ottelun tappiottomassa putkessa, joka sai alkunsa toukokuun lopussa. Tappiottoman putken hohtoa on kuitenkin kettuleirissä himmentänyt useat tasapeleihin päättyneet kamppailut, joiden myötä pistesaalis on tappiottomuudesta huolimatta jäänyt toivottua pienemmäksi. JJK kohtaa kuitenkin vielä runkosarjan aikana kaikki sarjataulukossa yläpuolella olevat joukkueet, joita kohdatessa eroa kärkeen on luonnollisesti mahdollista kuroa kiinni.

Heinäkuun alussa pelatut kaksi kotiottelua RoPS:ia sekä VIFK:ta vastaan kartuttivat kettulauman pistepussia vain kahdella tasapelipisteellä. Tasapelien positiivisena antina JJK on nyt pelannut kaksi peräkkäistä ottelua päästämättä maaliakaan omiin. Kauden avanneen PKKU-voiton jälkeen nämä nollapelit ovatkin vasta kauden toinen ja kolmas laatuaan. Lauantaina kettupaitojen tavoitteena on omaan pään tilkitsemisen lisäksi saada myös omat maalihanat heinäkuun osalta auki ja tuoda Kokkolasta täydet pisteet mukaan Jyväskylään.

Tunnelmia KPV-ottelusta ja sarjataulukon tilanteesta kommentoi toppari Berat Akdogan:

– Ollaan valmistauduttu KPV-otteluun hyvin ja uskon, että olemme valmiina kohtaamaan heidät. Fiilis joukkueessa on ollut koko viikon ajan positiivinen ja voitontahtoinen. Jos pelaamme yhtenäisesti ja onnistumme toteuttamaan harjoituksissa läpikäymiämme asioita, niin tulemme hakemaan täydet kolme pistettä Kokkolasta.

– Uskon vahvasti, että voimme vielä ottaa kärkijoukkueita kiinni sarjataulukossa. Tiedän, että joukkueestamme löytyy riittävää laatua ja osaamista siihen. Kärjen tavoittaminen tulee loppukauden ajan riippumaan meidän halukkuudesta ja motivaatiosta todistaa tuota osaamista kentällä jokaisessa ottelussa, Akdogan uskoo.

KPV – JJK || 20.7.24 klo 16 || Kokkolan Keskuskenttä

Keskisuomalainen näyttää Keskipohjanmaa -lehden tuottaman ottelulähetyksen tilaajilleen täällä.