JJK ja Inter pelasivat keskiviikon raikkaassa syysillassa maalittoman tasapelin. Maalittomuudestaan huolimatta ottelu oli varsin viihdyttävä ja tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Molemmat maalivahdit ottivat kuitenkin komeita koppeja, etenkin kotijoukkueen kapteeni Janne Korhonen piti joukkuettaan pystyssä upeilla torjunnoillaan.
JJK aloitti terävästi ja ensimmäinen paikka syntyi jo toisella minuutilla: Jani Virtanen pelasi paikan Eero Markkaselle, mutta Stef Doedee peitti Markkasen vedon. Isäntien hyvän alun jälkeen Inter otti ottelun hallinnan ja alkoi vyöryttää hyökkäyksiään kohti JJK-maalia. Ensimmäinen huippupaikka syntyi 24. minuutilla, kun Inter-kärki Irakli Sirbiladze pyöräytti itsensä vapaaksi boksissa ja edessä oli käytännössä enää vain tyhjä maali – georgialainen suti pallon kuitenkin ohi maalin.
Jo, kun puoli tuntia oli takana, oli Korhonen napsinut useampia torjuntoja nollaten muun muassa Mika Ojalan puskun ja Severi Paajasen vedon. Inter painosti puoliajan lopun vahvasti, mutta JJK pelasi puolustaen todella hyvin ja uhrautuvasti. Kauden mittaan usein ongelmia tuottanut koko joukkueen puolustuspelaaminen toimi mallikkaasti ja myös vahvasti pelannut puolustuslinja Korhosen johdolla teki töitä hartiavoimin. Pelikieltojen takia puolustus oli varsin poikkeuksellinen, kun Juha Pasojan parina topparina hääri Tamás Gruborovics – joka pelasi suorastaan loistavan ottelun itselleen hieman eksoottisemmalla pelipaikalla.
JJK sai myös rakenneltua muutaman paikan, mutta viimeiset ratkaisut jäivät vajaiksi ja lopulta puoliajan parhaaksi paikaksi isänniltä jäi Markkasen toisen minuutin veto, jonka Doedee torjui.
Toiselle puoliajalle tuli terästäytynyt kettulauma. Jo 46. minuutilla JJK sai kulmapotkusta luotua Inter-maalille hyvää painetta – lopulta liikaakin, sillä tilanne vihellettiin hyökkäävän joukkueen rikkeeksi.
JJK kuitenkin jatkoi painostustaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Virtanen tykitti kohti Doedeen vartioimaa veräjää, mutta puolustus blokkasi vedon. 52. minuutilla JJK rakensi jälleen todella hyvän paikan, jonka päätteeksi Doedee joutui venyttämään toden teolla. Ensin Virtanen pääsi tälläämään ja torjunnasta pallo ajautui takatolpalle Mikko Innaselle, joka näki vetopaikassa olevan Eero Kortteen ja syötti tälle. Korte tempaisikin kovan kierteisen vedon, jonka eteen Doedee sai kuin saikin vielä venytettyä kätensä ja torjui näin tilanteen kulmaksi. Myös seurannut kulmapotku oli vaarallinen, mutta Inter selvitti senkin.
Tämän hässäkän jälkeen Inter pääsi jälleen peliin mukaan ja hallinta siirtyi vieraille. JJK:n puolustaminen oli kuitenkin niin tarkkaa ja uhrautuvaista, että paikka toisensa perään kuivui sarjakärjen käsiin. Keskikentän nelikko oli vahvasti puolustuksen tukena ja usein tilanteet raukesivatkin jo hyvissä ajoin ennen JJK-boksia. Myös erikoistilanteissa oltiin todella tarkkana ja varsin monet kulmat ja vapaapotkut napsuivatkin joko Gruborovicsin tai jonkun muun Kettupaidan päähän.
77. minuutilla vaihdosta tullut Maxi Asis vuorostaan kokeili Korhosen virettä. Se oli kuitenkin tänään rautaa ja kotiyleisö saikin ihastella jälleen yhtä komeaa torjuntaa! Muutamaa minuuttia myöhemmin Korhosen jäätävn vireen sai todeta puolestaan Mika Ojala, jonka vetoon Korhonen vetäisi jälleen huikean gamesaverin pitäen edelleen lukemat nollissa.
Viimeisen kymmenen minuutin aikana riittikin hektisyyttä molemmissa päissä ja Harjun ELY-stadionin yleisö sai nähdä maalintekoa yritettävän niin kulmapotkusta kuin vaparistakin – tuloksetta. Molemmat saivat myös järjestettyä vastapuolen boksiin vielä melkoista hulabaloota: ensin paikkansa oli JJK:lla ja sitten Inter sai kenties koko ottelun pahimman mylläkkänsä JJK:n maalille. Kettupaidat kuitenkaan eivät antaneet milliäkään periksi ja niinpä lopulta pisteet jaetaan tasan!
JJK katkaisi näin tappioputkensa ja nappasi ensimmäisen pisteensä syyskuun alun maaottelutauon jälkeen. Mestaruutta hamuavalle Interille tasapeli puolestaan oli jo neljäs putkeen.
JJK:n pistejahti jatkuu heti maanantaina, kun JJK:n vieraaksi saapuu IFK Mariehamn!
JJK – FC Inter 0-0 (0-0)
Korhonen; Markkula, Gruborovics, Pasoja, Saksela; Innanen, Tuomanen (v), Korte (81′ Hilska), Manninen (84′ Poutiainen); Virtanen, Markkanen (74′ Linjala).
Szeróvay, Tapaninen, Latikka, Hilska, Linjala, Turpeenniemi, Poutiainen.