JJK-Haka: Waari: Vasurit kuriin

02.09.2012

JJK haki viime viikonloppuna tärkeän vierasvoiton Kuopiosta. Kettupaidat esittivät ensimmäisellä puoliajalla laadukasta hyökkäyspeliä ja pystyivät toisen puoliajan fyysisen taistelun jälkeen varmistamaan täyden pistepotin. Joukkueen ilme harjoituksissa on ollut menneellä viikolla erittäin hyvä, joten sunnuntaina kotijoukkueelta on odotettavissa vahva esitys.

 

Hakan tilanne on tällä hetkellä vaikea. Joukkue on saalistanut viimeistä seitsemästä ottelusta ainoastaan yhden pisteen ja TPS:lle kärsityn 9-2 murskatappion jälkeen seurajohto päätyi katkaisemaan päävalmentaja Sami Ristilän työsuhteen. Hyvää työtä Valkeakoskella tehnyt Ristilä korvattiin kakkosvalmentaja Asko Jussilalla, jonka debyytti vastuuvalmentajana päättyi 0-3 tappioon FC Lahdelle.

 

Haka on ollut tällä kaudella JJK:lle vastustajana vaikea sillä Haka on voittanut kauden molemmat kohtaamiset. Vierailija pelaa viikon takaisen FC Lahti-ottelun perusteella Jussilan alaisuudessa jopa entistäkin enemmän vastaiskuihin perustuvaa jalkapalloa. Haka ottaa hyökkäyksiä vastaan erittäin syvällä ja joukkueen muodostelma on todella puolustava. Normaalisti joukkueet puolustavat kahdella neljän linjalla, mutta Hakan muodostelma on 4-1-4-1, jossa Marco Matrone antaa lisäsuojaa toppareille linjojen väleissä. Riiston jälkeen Hakan viisi pelaaja ylintä pelaajaa lähtevät vauhdilla kohti vastustajan maalia, mutta puolustuslinja ja Matrone jäävät alas. Hyökätessä Haka on klassinen ”rikkinäinen joukkue”, jossa viisi pelaaja puolustaa ja viisi hyökkää ja keskikentällä on paljon tilaa, johon JJK:lla on hyvä mahdollisuus iskeä vastariiston jälkeen.

 

Hakaa ei kannata aliarvioida joukkueena viimeisten tulosten takia. Joukkue vahvistui elokuun aikana kolmella uudella pelaajalla, joista Jonne Hjelm ja target-kärkenä pelaava Kris Bright ovat tuoneet hyökkäyspeliin vaarallisuutta. Hakan erikoisuus on vasenjalkaisten pelaajien runsaslukuisuus. Luultavasti sunnuntainakin joukkueen avauksessa on 4-5 ”vasuria”. JJK:n täytyy huolellisesti huomioida vastustajien jalkaisuus, etteivät Hakan pelaajat saa keskitystilanteissa jalkaa liian helposti vapaasti.

 

JJK on ottelussa vahvoilla jos joukkue lähtee peliin samalla intensiteetillä kuin Kuopiossa. Dynaamisesti oikealla laidalla noussut laitapuolustaja Janne Saksela pystyi nopeudellaan levittämään KuPS:n puolustuslinjaa ja loi samalla tilaa Mikko Manniselle, joka rytmitti oivallisesti JJK:n hyökkäyksiä. Ottelun alku on erityisen merkityksellinen sillä huonot tulokset ovat väistämättä nakertaneet Hakan itseluottamusta ja joukkueen usko hyvään tulokseen murenee normaalia helpommin tappioasemassa. Lukuisista loukkaantumisista huolimatta JJK on joukkueista parempi ja Harjun Ely-Stadionilla ottelun selvä suosikki. Todennäköisyysarvio JJK 56%, tasapeli 24% ja Haka 20%.

 

 

Waari1