Jatkosopimus van Gelderenille

04.10.2012

12-jordi-tuuletus

 

Hollantilaistoppari Jordi van Gelderen jatkaa JJK:ssa: vuonna 1990 syntynyt puolustaja allekirjoitti torstaina jatkosopimuksen, joka pitää miehen Kettupaidassa myös kauden 2013. Hollantilainen oli tuore jatkosopimus taskussaan tyytyväinen.

 

– Todella hyvät fiilikset! Nyt voin keskittyä täysillä pelaamaan mahdollisimman hyvän loppukauden ja toisaalta tiedän, että voin myös rauhassa miettiä jo ensi kautta, van Gelderen sanoo.

 

– Sanoin jo kauan sitten, että jos seura haluaa pitää minut, niin jatkan mielelläni täällä. Pidän kaupungista, seurasta, joukkueesta…päätös jatkaa oli siis helppo. Koen kehittyneeni täällä pelaajana ja minusta tuntuu myös, että voin jatkaa täällä kehittymistä ensi kaudella – en jatkaisi muuten.

 

Nyt fokus on kuitenkin kauden 2012 viimeisissä neljässä ottelussa, jotka halutaan hoitaa kunnialla.

 

– Haluamme tietenkin joukkueena voittaa jäljellä olevat pelimme ja toivon, että pystymme pitämään yllä viimeisten kahden ottelun asenteen ja taisteluhengen. Jos sarjataulukkoa katsotaan, niin kausi on ollut pettymys, mutta hyviäkin asioita on ollut, kuten hyvin menneet europelit, kertaa van Gelderen.

 

– Kaudessa on ollut nousuja ja laskuja – siitä lähdetään, että ensi kaudella on vain nousuja!

 

13-ei-huono-debyytti

    van Gelderen juhlimassa avausosumaansa Veikkausliigassa ikimuistoisessa liigadebyytissään FC Lahtea vastaan. 

 

 

Martonen erittäin tyytyväinen

 

Myös JJK:n päävalmentaja Kari Martonen on hyvillään, että ensi kauden puolustukseen saatiin tärkeä palanen jo nyt.

 

– Olen todella iloinen ja tyytyväinen, että Jordi jatkaa meillä, ja että sopimus saatiin jo tässä vaiheessa. Hänellä on todella ammattimainen asenne ja kova moraali työnteon suhteen sekä kentällä että sen ulkopuolella, Martonen sanoo.

 

– Hän tuli meille nyt kesken kauden, mutta sopeutui joukkueeseen välittömästi todella hyvin – tuntui, kuin hän olisi ollut meillä pidempäänkin. Hän on myös erittäin positiivinen persoona ja lisäksi hän on nuori pelaaja, joka voi kehittyä vielä valtavasti!