Perjantain harjoitusvastustajana HuimaUrho

13.12.2024
📸 Esa Jokinen

JJK paketoi vuoden 2024 kohtaamalla perjantai-iltana Äänekosken ylipainehallissa HuimaUrhon. Kolmosen kauteen valmistautuva kotijoukkue on vahvistanut syksyn aikana rivejään on tulevalla kaudella seuraamisen arvoinen joukkue.

Syksyllä 2021 Ääneseudun perinteikkäät seurat Äänekosken Huima ja Suolahden Urho löivät hynttyyt yhteen ja aloittivat taipaleensa Urhon sarjapaikalla Nelosessa nimellä UrhoHuima. Kauden 2023 päätteeksi seura nousi Kolmoseen ja sarjanousija sijoittui lopulta ensimmäisellä kaudellaan sarjassa viidenneksi.

Heikki Nurmen luotsaama HuimaUrho on ollut siirtomarkkinoilla aktiivinen ja uusina niminä joukkueen riveihin ovat liittyneet mm. FCV:ssä Ykköstä viime kaudella isossa roolissa pelanneet Lennart Voikar ja Miska Verkko sekä asepalveluksensa vuoden alussa aloittavat JJK-kasvatit Lauri Rutanen ja Elias Ettanen. JJK-paidasta niin ikään tuttu maalivahti Severi Ikäheimo tekee paluun juurilleen ja torjuu palloja HuimaUrhon maalilla tulevalla kaudella. Muista mielenkiintoisista nimistä poimittakoon vielä joukkueen viime kauden paras maalintekijä, vasta 18-vuotias oma kasvatti Michael Duka, joka jatkaa seurassa myös kaudella 2025.

JJK-leirissä on puolestaan uurastettu viime viikkoina niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ja mustettakin on kulutettu toimiston uumenissa urakalla, kun Brian Page on rakentanut joukkuettaan tulevalle kaudelle. Pinosta löytyy jo pari kymmentä sopimusta, joten kovia lahjapaketteja päästäänkin avaamaan pitkä rivi jo ennen jouluaattoa.

JJK aloitti talven harjoituspeliurakkansa kohtaamalla viime viikolla Mikkelissä samalla sarjaportaalla alkavalla kaudella urakoivan MP:n. Kettulauma oli matkassa isolla pelaajaringillä ja peräti 22 pelaajaa kirjautti ottelussa vyölleen 45 minuuttisen. JJK:n ainokaisen osuman viimeisteli toisella jaksolla nuori testimies Alvar Tuppurainen. Vaikka kotijoukkue MP veikin taiston niukasti maalein 2-1, oli Page tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Oli hyvä päästä aloittamaan pelit heti alkuvaiheessa harjoituskautta hyvällä esityksellä ja antaa kaikille pelaajille reilusti peliaikaa. Olin itse asiassa todella tyytyväinen kaikkien mukana olleiden pelaajien suoritustasoon ja saimme pelistä ehdottomasti paljon positiivista mukaan otettavaksi.

– Tämä perjantain matsi viimeistelee meidän ensimmäisen harjoitusjakson ennen joulutaukoa ja onkin jälleen hyvä tilaisuus tarjota pelaajille mahdollisuus näyttää osaamistaan ja toteuttaa käytännössä harjoituskentällä harjoiteltuja asioita myös pelikentällä. Huima vaikuttaa rakentavan vahvaa joukkuetta ja on meille varmasti hyvä vastustaja. Odotamme kohtaamista mielenkiinnolla, Page tuumaa.

Kettulauma vetäytyy illan ottelun jälkeen pienelle joulubreikille ja pelit jatkuvat jälleen tammikuun puolella. Alustavasti sovitut harjoitusottelut on listattuna täällä.

HuimaUrho – JJK || pe 13.12.24 klo 19 || Äänekosken ylipainehalli