Kesäkuun päättää vierasottelu Espoossa

29.06.2024
📸 Aune Pihlaste

JJK:n sarjakausi jatkuu juhannustauon jälkeen lauantaina, kun kettulauma matkustaa Espooseen EPS:n vieraaksi. Vastaan asettuva EPS isännöi JJK:ta ensimmäistä kertaa kotikentällään Espoonlahdessa.

Ykkösen kauden 2024 runkosarja on juhannuksen myötä ylittänyt puolivälin, kun kaikki joukkueet ovat pelanneet vähintään 11 ottelua. JJK:n ottelut jatkuvat pienen tauon jälkeen EPS:n vieraana Espoonlahdessa, jossa vastaan asettuva EPS löytyy 12 pisteellään sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta.

EPS:n tapaan jo 12 ottelua pelannut JJK on puolestaan tällä hetkellä niukasti kiinni yläloppusarjan paikassa ollessaan sarjassa kuudentena 16 pisteellä. Joukkueiden kevätkierroksen kohtaaminen päättyi Viitaniemessä JJK:n kotivoittoon 3-1 lukemin, joista Rafael García sekä Arjan Goljahanpoor viimeistelivät kumpainenkin yhdet osumat, joiden lisäksi yksi kettupaitojen osuma merkittiin lopulta espoolaisten omaksi maaliksi.

Kettupaitojen kesäkuu on sujunut tuloksellisesti toukokuuta paremmin, sillä joukkue ei ole pian heinäkuuksi vaihtuvan kesäkuun aikana hävinnyt otteluakaan. Sarjan kärkipään kiinni kuromista on kuitenkin hidastanut tasapeleihin päättyneet kamppailut, joiden myötä JJK on tällä hetkellä sarjan keskikastissa.

EPS puolestaan hankki hyviä tuloksia toukokuun aikana, mutta kesäkuu on ollut tulosten valossa joukkueelle haastava. Espoolaisten edellinen voitto on toukokuun loppupuolelta FCV:n vieraana. Osoituksena EPS:n vahvuudesta toimii kuitenkin parin viikon takainen Suomen Cup -ottelu FC Lahtea vastaan, jossa EPS kaatui Veikkausliiga-joukkueelle vasta rangaistuspotkukisassa.

Suurta vastuuta EPS:n joukkueessa alkukaudesta ovat kantaneet kaikki sarjaottelut torjunut maalivahti Oskar Lyberopoulos sekä Ykkösen maalipörssin toiselta sijalta kuudella osumallaan löytyvä Laith Azhar, joka teki myös kevätkierroksella Viitaniemessä espoolaisten ainokaisen JJK:n verkkoon. EPS:n rivit ovat alkukauden aikana saaneet myös vahvistusta, kun SJK Akatemiassa ja KäPa:ssa pelannut Omar Adawi sekä JJK:n seuraajille tuttu Topi Järvinen liittyivät EPS:n riveihin toukokuussa. JJK:ssa viimeksi kaudella 2016 pelannut kettukasvatti kohtasi JJK:n edellisen kerran viime kaudella Gnistanin paidassa.

Myös JJK:n pelaajatilanne näyttää EPS-kohtaamisen alla hyvältä, sillä edellisessä ottelussa pelikieltojen takia sivussa olleet Goljahanpoor sekä Sherman Osso ovat taas joukkueen käytettävissä. Juhannusviikolla pienen loman viettänyt kettulauma palasi maanantaina takaisin treenikentälle ja on päässyt harjoittelemaan ehjän treeniviikon EPS-ottelun alla. Kettuleiristä tunnelmia sekä juhannustauon että aluillaan olevan toisen runkosarjakierroksen osalta avaa Aatu Manninen:

– Oli kiva viettää pientä taukoa rankemman jakson jälkeen. Sai mieltä ja kroppaa ladattua. Tämä treeniviikko on lähtenyt hyvin käyntiin ja joukkue on ollut loman jälkeen hyvällä energialla liikkeellä.

– Toiveissa runkosarjan toiselle puolikkaalle on, että saataisiin noita tiukkoja pelejä käännettyä voitoiksi ja täten hinattua itseämme ylemmäksi sarjataulukossa. Lauantain matsissa meidän täytyy onnistua erityisesti pitämään palloa itsellämme, jonka seurauksena saadaan varmasti luotua voittoon tarvittava määrä maalipaikkoja, Manninen uskoo.

EPS – JJK || 29.6.24 klo 16 || Espoonlahden tekonurmi

Ottelusta on saatavilla maksullinen striimi Spiideo-palvelussa klo 15:40 alkaen.