Markkaselle huilia – ”Takaisin taas kovempana!”

18.06.2013

jjk-ifk_erzin_tuuletus_160613

 

 

Alkukaudella reisivamman takia sivussa ollut Eero Markkanen teki huiman paluun kotiyleisönsä eteen sunnuntaisessa ottelussa IFK Mariehamnia vastaan: kärkimies tuli vaihdosta kentälle toisella jaksolla ja vain vaivaiset kuusi minuuttia kentälle tulonsa jälkeen oli iskenyt jo kaksi maalia.

 

Vain hetki toisen maalin jälkeen urheilun nurjempi puoli kuitenkin näytti kasvonsa ja Markkanen loukkasi nilkkaansa pallontavoittelutilanteessa IFK-vahti Otso Virtasen kanssa. Nilkka kuvattiin tiistaina ja nivelsiteestä löytyi vamma, joka vaatii 4-8 viikon toipumisen.

 

Loukkaantuminen on luonnollisesti kova kolaus niin nuorukaiselle itselleen kuin koko Kettupaitojen joukkueellekin, mutta Markkanen ei anna takaiskun lannistaa. Tunnollisen kuntoutustyön tuloksena reisi toipui jopa odotettua nopeammin ja Erzi onkin jälleen luottavainen.

 

– Toipuminen edellisestä loukkaantumisesta sujui hyvin ja odotetusti – miksei siis tämäkin, Markkanen tuumaa.

 

– Ja tietenkin sitten takaisin tullaan taas hieman aiempaa kovempana! 

 

Edessä on jälleen työsarkaa toipumisessa ja jalan kuntouttamisessa, mutta pelinälkäisen kärkimiehen katse on jo loppukauden koitoksissa.

 

– Toivon mukaan jo ensi kuussa nilkka alkaisi olla toipunut – mutta tärkeintä on, että sitten elokuussa Cupin välierässä KuPS:ia vastaan pääsee pelaamaan!, Erzi heittää.

 

– Liigassakin on kautta vielä pitkästi jäljellä – vielä on paljon pelejä edessä!

 

Vastustajien onkin syytä olla loppukauden mittaan varuillaan – jo nyt Markkasen tahti on ollut melkoisen murhaavaa: debytoituaan liigassa viime vuoden heinäkuussa on Iso-Eero nähty kentällä nyt seitsemässätoista ottelussa, joissa tilille on kertynyt vajaat 900 minuuttia ja maaleja on tuossa ajassa syntynyt jo käsittämättömät yhdeksän kappaletta. 

 

Kettuperhe toivottaa Erzille pikaisinta mahdollista toipumista – välillä ketuttaa, mutta sitten taas Ketuttaa!

 

{youtube}K_xbdDaFIBo{/youtube}