Nieminen ja Saksela Baltic Cupiin

03.10.2012

JJK:n puolustajat Samu Nieminen ja Janne Saksela ovat mukana Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, joka matkaa ensi  viikolla 11. – 15.10. Virossa pelattavaan Baltic Cupiin. Suomi kohtaa ensin isäntämaa Viron ja myöhemmin joko Latvian tai Liettuan.

Vuonna 1992 syntynyt toppari Nieminen on tuttu paitsi aiemmista nuorten maajoukkueista, myös Kettupaitojen puolustuslinjasta jo useampien kausien ajalta. Oikeana laitapuolustajana pelaava, niinikään nuorisomaajoukkueita kolunnut Saksela sen sijaan on tuoreempi tuttavuus Jyväskylässä: HJK:n kasvatti tuli elokuussa JJK:hon lainalle, mutta sekä seura että pelaaja olivat niin tyytyväisiä, että laina muutettiin kauden loppuun 2013 asti kestäväksi pysyväksi siirroksi jo ennen alkuperäisen laina-ajan umpeutumista. Debyyttinsä Veikkausliigassa Saksela teki tultuaan vaihdosta kentälle 11.8. ottelussa MYPA:a vastaan ja ensimmäisen maalinsa keväällä 19 vuotta täyttänyt laitapakki iski jo 2.9. Valkeakosken Hakan verkkoon.

 

 

Suomen ottelut Baltic Cupissa  
Viro-Suomi, lauantaina 13.10. klo 19.00, A. Le Coq Arena, Tallinna
Suomi-Latvia/Liettua, maanantaina 15.10. klo 14.00 , TNTK Stadium, Tallinna

 

saksela_juhlii_jjkhaka_020912

    U21-maajoukkuemiehet Saksela ja Nieminen juhlivat ”Jasban” avausmaalia Veikkausliigassa, taustalla myhäilee A-maajoukkueessakin esiintynyt konkari Juha Pasoja.