JJK-Haka: Upea 5-0-voitto!

02.09.2012

Harjun yleisö sai sunnuntai-iltana juhlia koko rahan edestä, kun JJK otti  loistavan voiton nuijimalla Valkeakosken Hakan peräti lukemin 5-0! Mahtavan lopputuloksen lisäksi nähtiin hienoja yksilösuorituksia ja varsin ainutlaatuisia maaleja, kun sekä ensimmäisestä otteluaan JJK:n sopimuspelaajana pelannut Janne Saksela että ottelun lopussa liigadebyyttinsä tehnyt oma lupaus Benno Hanslian iskivät ensimmäiset liigamaalinsa! Muista maaleista vastasivat Mikko Innanen, joka osui kahdesti, sekä Eero Korte.

 

Vierasjoukkue Haka aloitti pirteästi ja ensimmäiset parikymmentä minuuttia mentiin varsin tasaväkisissä merkeissä, eikä vaarallisia paikkoja ollut kummallakaan. Puolen tunnin kohdalla nähtiin toistaiseksi ottelun paras paikka, joka aukesi vierasjoukkueen Jonne Hjelmille. Hjelmin yritys meni kuitenkin yli maalin – ja heti perään nähtiinkin toisessa päässä ottelun ensimmäinen maali: ensimmäistä kertaa JJK:n sopimuspelaajana esiintynyt Janne Saksela vei Kettupaidat johtoon. Loistavasti oikeana pakkina esiintynyt ja etenkin yhdessä Mikko Mannisen kanssa mainiosti hyökkäyksiä juoninut Saksela teki hienon nousun laidalla, ajoi röyhkeästi boksiin harhautellen Haka-puolustuksen ja laukoi varmasti pallon takakulmaan ohi Haka-maalia vartioineen Saku Pesosen. Niinpä Saksela teki uuden kotiyleisönsä riemuksi ensimmäisen liigamaalinsa kolmannessa liigaottelussaan!

 

Mitä pidemmälle puoliaika eteni, sai JJK kaiken aikaa peliään kulkemaan paremmin ja puoliajan loppu sujuikin pitkälti isäntien komennossa. Hakalle aukesi paikka vielä viitisen minuuttia ennen taukoa, mutta Janne Korhonen yhdessä puolustuksen kanssa hoiteli Hjelmin tiukan kudin ja tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

 

Toiselle puoliajlle Haka tuli terävästi ja alkuminuuttien ajan JJK sai tehdä hartiavoimin töitä pitääkseen vieraansa kurissa. JJK kuitenkin niittasi toisen maalinsa, kun 52 minuuttia on takana. Yhdessä Eero Kortteen kanssa jälleen viime kaudelta tuttuun tapaan loisto-otteita keskikentän keskustassa esittänyt Jukka-Pekka Tuomanen hassutti Sakselan rajaheiton jäljiltä parikin hakalaista ja nosti roikkukeskityksen maalinedustalle, jossa vaaninut Innanen nikkasi pallon komeasti pömpeliin!

 

Seuraavaa maalia ei tarvinnut odotella kauan: vain parin minuutin päästä Hakan boksiin syntyi hässäkkää, jossa lopulta terävimpänä oli Eero Korte, joka niittasi pallon jo kolmatta kertaa Pesosen selän taakse! 

 

Viimeistään Kortteen 3-0-maalin jälkeen vierasjoukkueen selkäranka oli napsahtanut poikki ja ottelun loppu olikin silkkaa JJK:n näytöstä. Kotijoukkue pystyi nautiskelemaan pelistä täysin siemauksin ja ajoittain nähtiin pitkiäkin palloralleja koskilaisten kustannuksella.

 

Vajaa puoli tuntia ennen loppua hämärtyvässä ja viilenevässä syysillassa juhlittiin taas, kun maalijyvänsä kohdilleen saanut Innanen paukautti ottelun neljännen maalin: Korte alusti loistavasti Innalle makoisan paikan, jostan tämä kiitti viimeistelemällä varmasti illan toisensa ja kauden seitsemäntensä!

 

Haka oli aseeton JJK:n pyörityksessä ja niinpä kotijoukkueelle tulikin maalipaikkoja tasaisesti. 70 minuutin tietämillä ensin Tuomanen jatkoi hyvin Mannisen kulman, mutta Pesonen oli hereillä ja nappasi pallon. Parin minuutin päästä vaihdosta kahden maalin Innasen tilalle tullut Eero Markkanen oli lähellä osumaa päästyään Tuomasen oivallisesta pitkästä läpisyötöstä nokikkain Pesosen kanssa. Pesonen sai jälleen kuitenkin näppejään sen verran väliin, että takakulmaan matkalla ollut pallo meni hiuksenhienosti tolpan väärälle puolelle.

 

Kymmenisen minuuttia ennen loppua nähtiin liigadebyytti, kun vuonna 1993 syntynyt JJK-kasvatti Benno Hanslian tuli kentälle vasempaan laitaan Janne Turpeenniemen tilalle. Kotiyleisö toivotti nuorukaisen tervetulleeksi raikuvin suosionosoituksin ja Benno vastasikin huutoon näyttimällä alusta asti ennakkoluulottomuutensa jo lannistuneiden vieraiden keskellä.

 

Vaikka kettupaitojen riveistä ei löytynyt kuin onnistujia ja komeat suoritukset seurasivat toinen toistaan, nähtiin illan mieleenpainuvin hetki kuitenkin lisäajalla. Aivan ottelun viime hetkillä kapteeni Korhonen näki hienosti Hanslianin vasemmalla laidalla ja laittoi tälle pitkän avauksen. Liigadebytantti nappasi pallon haltuunsa, viimeisteli kylmänviileästi alanurkkaan ja tuuletti sitten sydämensä kyllyydestä samalla, kun Harju oli revetä riemusta liitoksistaan!

 

 

Näissä riehakkaissa tunnelmissa JJK siirtyy hetken tauolle ja seuraavan kerran Kettupaidat ovat tulessa 15.9. Espoossa pelattavassa ottelussa FC Honkaa vastaan – tuolloin JJK voi jälleen jatkaa nousuaan sarjataulukossa!

 

 

 

JJK – Haka 5-0 (Saksela 32′, Innanen 52′, 67′, Korte 54′, Hanslian 90+2′ (v))

 

Korhonen; van Gelderen, Nieminen, Pasoja, Saksela; Turpeenniemi (79′ Hanslian), Tuomanen, Korte, Manninen (83′ Hilska); Gruborovics, Innanen (68′ Markkanen).

 

Szeróvay, Järvinen, Tapaninen, Latikka, Hilska, Hanslian, Markkanen.