Martonen kiittelee joukkueen henkistä kanttia

16.04.2012

 pv-Kari-Martonen-2012

JJK avasi kauden 2012 liigakautensa sunnuntaina nousemalla hienosti kahden maalin takaa-ajoasemasta loppuminuuteilla 2-2-tasapeliin. Päävalmentaja Kari Martonen on tyytyväinen nousuun, vaikkei tavoiteltua täyttä pistepottia mukaan lähtenytkään. 

 

– Tietenkin me jokaista peliä lähdetään voittamaan, joten siinä mielessä tulos ei tyydytä, mutta lopun nousu oli hieno osoitus joukkueen henkisestä kantista ja yhteisestä tekemisestä: kun pelaamme yhtenäisesti ja nälkäisesti, pystymme pelaamaan sellaista futista kuin haluamme, Martonen toteaa.

 

JJK hallitsi ottelua ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella puoliajalla KuPS oli varsin väkevä ja karkasikin kahden maalin johtoon.

 

– KuPS:n tapa pelata ei tullut sinällään yllätyksenä, olimme siihen valmistautuneet. Toisella puoliajalla meidän pallollinen pelaamisemme ei kuitenkaan ollut sellaista mitä haimme. Hyökkäyksemme olivat liian lyhyitä ja siinä KuPS sai pyörittää palloa turhan paljon.

 

– Pallollinen pelaaminen ja pelin rytmittäminen on se, missä vielä on parannettavaa – samoin oman maalin edustalla meidän täytyy olla vielä kovempia, päävalmentaja linjaa.

 

JJK:n maalit tekivät lopulta Mikko Mannisen tilalle ottelun alussa vaihdettu Babatunde Wusu ja lopussa niinikään vaihdosta tullut Lasse Linjala.

 

– Vaihtomiehille täytyy nostaa hattua – heidän esiintymisensä oli osoitus hienosta keskittymisestä ja valmistautumisesta, Martsi kehuu.

 

– Kaikkein tärkeintä ottelussa oli kuitenkin se, että kausi on avattu, maalitili on avattu ja pistetili on avattu, luotsi summaa.

 

 

Mannisella ei murtumia

 

JJK myös kohtasi takaiskun heti ottelun alussa, kun Manninen jouduttiin vaihtamaan pois kentältä jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun hän oli saanut kovan tällin selkäänsä.

 

– Manu kävi tänään tutkimuksissa ja mitään ei ole murtunut. Päivä kerrallaan mennään, Martonen sanoo.