Maajoukkuehyökkääjä lupaa maaleja kentällä ja malttia liikenteessä

24.11.2011

JJK:n Antto Hilska hurjastelee vain pelikentällä

Antto Hilska hurjastelee vain pelikentillä

 

JJK:n hyökkäyspään nuori lupaus Antto Hilska on tyytyväinen kuluneeseen pronssimitaleihin huipentuneeseen kauteen.

– Mukava oli saapua Jyväskylään loppukeväästä. Heti tiesi että meillä on kova jengi ja otettiin se mikä meille kuuluikin eli mitali, Antto kertoo.

Liikaa ei tuore pronssimitalisti ole kuitenkaan jäänyt laakereillaan lepäilemään ja Anton katseet ovatkin jo vahvasti tulevassa.

– Tosiaan mitalijuhlat jatkui omalta osalta heti seuraavana maanantaina koulun penkillä. Urheilulukion suorittaminen, aamutreenit ja tietysti oma harjoittelu pitää kyllä aktiivisena vaikka muu joukkue viettääkin kesälomaansa nyt marraskuussa, Antto jatkaa.

Syyskuussa 18 vuotta täyttänyt Hilska käy samaan aikaan vielä autokouluakin joten tekemistä nuorella miehellä riittää.

– Pitäähän sitä toki ajokortti olla vaikka Jyväskylässä onkin suht kompakti liikkua paikasta toiseen. Käyn autokoulussa tuossa Menoxilla ja siellä on kyllä hoitunut hommat todella mukavasti, niin ajo- kuin teoriatunnit saa järjesteltyä joustavasti koulu- ja treeniaikataulut huomioiden, Antto kertoo.

Ensi liigakaudella lisää vastuuta ja peliminuutteja hakeva Hilska tunnetaan kentällä nopeudestaan ja viekas hyökkääjä osaakin naruttaa puolustuspelaajia tavalla jos toisellakin. Mutta mitä mieltä tuore autokoululainen on siitä että onko näistä ominaisuuksista hyötyä myös liikenteessä?

– No aika lailla päinvastoin. Ei tuolla auton ratissa parane lähtönopeudellaan alkaa brassailemaan tai muuta vastaavaa. Jos jotain futiksesta soveltuvaa pitäis miettiä niin eiköhän se ole tuo yhteisten sääntöjen noudattaminen ja pelikaverien kunnioittaminen, Antto toteaa ajotunnille lähtiessään.